Seuraavassa minun (Anssi.R) matkaraportti. Pojat (Matti, Retu, Tomi) voivat sitten tarkentaa yksityiskohtia ja korjailla asiavirheitä:)

Matkaan lähdettiin perjantaina 20.4. puolen päivän maissa. Varsovassa oli parin tunnin välilasku ja Krakovaan saavutiin illan suussa. Viiden tähden hotellimme oli Wisla-joen rannassa parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta ja reilun kilometrin päässä maratonin lähtöpaikalta. Ensimmäisenä iltana ei ehtinyt muuta kuin käydä pienellä kävelylenkillä joen rannassa.

Lauantaina kävelimme heti aamusta expoon hakemaan numerolappuja. Ostin Exposta juomavyön ja pari geeliä mutta eipä siellä ylipäänsä kovin hyviä tarjouksia ollut. Kengätkin oli Suomen hinnoissa. Pastaparty avautui vasta kahdelta iltapäivällä, joten meillä oli aikaa käydä välillä hotellilla. Hotellilta otimme taksin vanhaan kaupunkiin keskusaukiolle. Vanhojen rakennusten ympäröimä aukio on todella iso ja näkemisen arvoinen paikka. Kierrettiin tori ja käytiin katsomassa aukion kulmassa oleva massiivinen kirkko. Aukion reunoja kiersi ravintoiden terassivyöhyke, jossa asiakaspaikkoja varmaan tuhansia, mutta melko vähän siellä oli asiakkaita, ilmeisesti turistikausi ei vielä ollut alakanut. Kahvikupposet juotuamme päräytimme taas taksilla maratonin kisakeskukseen pasta-partyyn. Kisa-kassissa saatua lipuketta vastaan saimme melko vaatimattoman kokoisen valmiiksi pakatun pasta-annoksen ja mukin teetä. Enemmänkin pastaa olisi uponnut, mutta sitä ei pasta-partysta saanut edes rahalla. Toisaalta kun ajattelee osallistumismaksua (noin 20€), niin kyllä hinta-laatu suhde mielestäni oli kohdallaan. Siihen hintaan sai kuitenkin teknisen paidan, ison mitalin ja myös maalissa suhteellisen runsaasti evästä. Jos jotan kritiikkiä pitää antaa, niin itse kisan aikana olisi voinut olla useammassa paikassa urheilujuomaa tarjolla. Alkumatkasta oli saatavilla vain vettä eikä senkään jälkeen kaikilla asemilla ollut urheilujuomaa tarjolla tai se oli niin hyvin piilotettu ettei sitä hevin löytänyt. No, pasta partyn jälkeen käppäilimme vesisateessa hotellille, kävimme saunassa ja yritimme tappaa aikaa parhaamme mukaan. Kisa-asu laitettiin tietysti valmiiksi aamua varten.

Kisa-aamu valkeni aurinkoisena ja mukavan viileänä. Aamupalalla täytyi yrittää muistaa olla syömättä liikaa vaikka hotellin aamiaispöytä olikin kaikin puolin kiitettävää tasoa. Kisapaikalle lähdimme hyvissä ajoin ja aurinkokin oli ehtinyt sen verran korkealle, että alkoi lämmittää mukavasti. Lähtölaukaus pamahti 9:30. Juoksemaan pääsi hyvin heti alusta lähtien. Ensin juostiin ison nurmikentän ympäri ja kun oltiin takaisin lähtölpaikan kohdalla oli takana jo 4 kilometriä. Siitä sitten lähdettiin keskustan suuntaan. Ensin käytiin pyörähtämässä vanhassa kaupungissa, jonka jälkeen lähdettiin kiertelemään vähän kauemmas keskustasta. Reitti oli suhteellisen tasainen ja ihan kivoja maisemiakin matkan varrelle sattui. Lopussa juostiin usemapi kilometri Weiksel-joen rantaa. No, siinä vaiheessa en enää maisemista jaksanut juurikaan nauttia, kun piti yrittää potkia itseään persuuksille, että pääsee kunnialla maaliin.

Mitä itse juoksuun tulee, niin sehän meni lyhyesti sanottuna päin persettä. Pitkästi sanottuna se kulki suurin piirtein seuraavasti. Läksin (yli)optimistisesti matkaan ja ajattelin, että ainakin 3:30 alittuu ja jopa 3:20 on mahdollista. Ensimmäiset kilometrit meni reilua 4:30 km-vauhtia. Olisihan se pitänyt ymmärtää, että se oli minulle liian kovaa kyytiä, mutta ei kai sitä voi 129 maratonin kokemuksella vaatia, että suurin piirtein tuntisi kuntotasonsa ;) Ja kun en ollut pitkiin aikoihin juossut jalkoja juntturaan maratonilla, niin ehkä oli päässyt unohtumaan, että niinkin voi käydä. juoksu kulki suhtellisen hyvin tuonne puolimatkaan. Reilun kympin jälkeen näin muut kengurut erään kääntöpaikan läheisyydessä. Retu oli silloin ehkä puoli kilometriä minua edellä ja Matti ja Tomi muutama sata metriä perässä. Tiesin, että Retu on kunnossa ja menee todennäköisesti menojaan, mutta että Matti ja Tomi kolkuttelivat kannoilla oli pieni yllätys. No, ajattelin että ilmeisesti Tomin selkä ei enää vaivannut ja Matti oli tekemässä uutta ennätystä. Puolimatkan jälkeen alkoi etureidet mennä juntturaan. Hölläsin vauhtia ja toivoin, että ehkä se tästä vielä lähtee kulkemaan, mutta se oli turha toivo. Aika nopeasti ymmärsin, että nyt täytyy vaan keskittyä maaliin pääsyyn ja yrittää juosta mahdollisimman rennosti ja nauttia Krakovan keväästä. Siinä sitten odottelin, että milloin pojat tulevat takaa ohi. Tomi ohitti minut jossain 28-29 km kohdalla, Matti hieman myöhemmin.

Ilma oli kuin morsian, mutta ei siitä oikein jaksanut nauttia, kun juokseminen oli niin vaikeaa. Noin viisi kilometriä ennen maalia Wisla-joen rantaa juostessa havaitsin tutun hahmon noin sata metriä edessä päin, Retuhan se siellä taisteli omaa taisteluaan välillä hölkäten ja välillä pysähtyen venyttelemään. Vähän matkaa juostiin yhdessä ja sitten jätin Retun kamppailemaan yksin kun siinä vaiheessa oma juoksu tuntui kulkevan vähän paremmin. Vaikka en enää sen jälkeen tehnytkään miehestä havaintoa, niin loppujen lopuksi taaperrettiin Retun kanssa loppumatka aika lailla samaa vauhtia, kun loppuajassa oli eroa vain 11 sekuntia.

Maaliin pääsin, sain painavan mitalin kaulaan ja käteen muovikassin, jossa oli vettä, urheilujuomaa ja jotain pikkupurtavaa. Pikkupurtavat nautin maalialueella kahvin kanssa. Heitin vähän kuivaa vaatetta päälle ja sitten köpöteltiin hotellille saunaan ja pesulle. Illalla maistui sitten pizza ja pari olutta.

Piti tietysti yrittää analysoida, miksi jalat meni silä tavalla juntturaan. Oliko jalkojen lihaskunto riittämätön? Olin kuitenkin koko kevään käynyt salilla ja jokas kerralla treenannut myös jalkalihaksia. Sen takia uskalsin laittaa maratonille jalkaan Adidas Adizero Ace -kengät, jotka ovat melkoisen kevyet läpyskät. Liekö sitten ollut liiankin vaimentamaton kenkä minun juoksutyylille, kun juostiin koko maraton asfaltilla. Vai oliko jalkojen juntturaan syynä se, että vain viikoa aiemmin juoksin täysvauhtisen puolikkaan, Taaborin hölkkä Tuusulassa. Myös siellä juoksin samoilla kengillä ja jo siellä etureidet kipeytyivät jonkin verran, niin että vielä keskiviikkona niissä tuntui pientä kipua. Ehkä edellisen viikonlopun lihasvauriot eivät vielä olleet ehtineet parantua kunnolla, kun jo alkoi uusi iskutus asfaltilla. Mistä näistä tietää. Seuraavan maratonin taidan juosta taas Niken Vomeroilla, niin ei ainakaan siitä jää kiinni.

Maanantaina heittäydyttiin turisteiksi. Ensiksi ohjelmassa oli käynti Wieliczkan suolakaivoksessa. Näkemisen arvoinen paikka sekin. Kaivos ei ole enää käytössä, mutta sinne viedään turisteja ihmettelemään sadan metrin syvyydessä oleva käytäviä ja kappeleita. Maanatai-iltana vielä Matin kanssa vuokrasimme polkupyörät hotellilta ja kävimme ensin läheisellä kukkulalla näköaloja ihailemassa ja sitten vähän kiertelemässä vanhassa kaupungissa.

Tiistaina teimme retken Auswitchin keskitysleiriin . Taitaa olla melkein pakollinen kohde Krakovassa vieraileville, mutta kyllähän siellä kannattaa käydä, jos Euroopan historia vähääkään kiinnostaa.

Keskiviikkona oli paluu kotimaahan. Saman kaavan mukaan kuin menomatka: Varsovassa koneen vaihto ja parin tunnin odotus.

Positiiviset tunnelmat jäi maratonista ja itse matkakohteesta, vaikka juoksu ei kulkenutkaan ennakkosuunnitelmien mukaan. Osallistumismaksu oli parikymppiä, joten hinta-laatusuhde oli kohdillaan. Juomat ja ruoka olivat Krakovassa kohtuuhintaisia ja nähtävyyksiä riittää pidemmäksikin aikaa. Vielä jäi noin 100 kilometrin päässä olevat Zakopanen ja Ylä-Tatran vuoret katsastamatta. Autotiet olivat monin paikoin kapeita ja kuoppaisia, myös pyörätiet olivat kuoppaisia. Taksilla ajo oli kohtuuhintaista ainakin neljän hegen porukalla. Kaiken kaikkiaan voin suositella Krakovaa sekä maratonkohteeksi että muutenkin.

Lopuksi pari valokuvaa reissusta. Lisää kuvia löytyy minun Picasa-albumista: https://picasaweb.google.com/anrepone/20120425KrakovanMaraton2012

- Anssi.R