Reitti kulkee viiden kaupunginosan kautta: Staten Island, Brooklyn, Queens, Bronx ja Manhattan. Virallisten tietojen mukaan juoksijoita oli tänä vuonna 48000, katsojia reitin varrella pari miljoonaa, bändejä toista sataa. Ei tarvinnut yksin juosta ja kannustusta riitti koko matkalle paria ensimmäistä kilometriä lukuun ottamatta. Olin ilmoittautunut 3:20 loppuaikaan tähtäävän ryhmään, ihan siihen en päässyt, mutta juoksu kulki kuitenkin mukavasti ja suurimman osan matkaa juoksin suurin piirtein samaa vauhtia kuin muut samassa lähtöryhmässä olleet. Loppumatkasta tuntui, että ohitin itse enemmän porukkaa kuin mitä minun ohi meni.

New Yorkiin lensin torstaina. Perjantaina kävin Expossa. Massiivinen tapahtuma oli sekin. Ei siellä kuitenkaan mitään huipputarjouksia ollut, joten en ostanut kuin pipon ja vyölaukun. Lisäksi ostin lipun lauantain pastapartyyn. Kaikkien sisään menijöiden reput ja laukut tarkastettiin. Aikaerosta johtuen illalla rupesi nukuttamaan hyvissä ajoin. Perjantai-iltana otin pari kofeiinitablettia, kun piti pysyä hereillä vähän myöhempään, koska olin varannut lipun Broadway-musikaaliin, joka alkoi vasta kahdeksalta. 

Menomatkalla kone oli varmaan täynnä maratonmatkalaisia, sekä Suomesta että Ruotsista. Viereisellä paikalla istui 70-kymppinen rouva Pihlajanmäestä, joka oli juossut elokuussa HCM:n ja käynyt muutama viikko sitten Garda-järven maratonilla. Ja omien sanojensa mukaan hän vihaa juoksemista, mutta ennen maratonia pitää aina pari kuukautta harjoitella, että urakasta selviytyy. Itse maratonilla en törmännyt kuin yhteen suomalaiseen, eivät ilmeisesti oleet pukeutuneet Suomi-paitoihin. Ruotsalaisia sen sijaan näkyi melko paljon sekä juoksemassa, että reitin varrella lippuineen.

Lauantaina oli aikaa maleksia kaupungilla, mutta yritin välttää kävelyä ja liikuin metrolla niin paljon kuin mahdollista. Iltapäivällä kävin bussin kyydissä kiertoajelulla. Päivä oli lämmin, parhammillaan parikymmentä astetta, porukat kulki t-paidassa. Pasta party oli illan suussa keskuspuistossa lähellä maalialuetta. Pasta oli hyvää, mutta eipä sitä voinut kovin paljon ahmia, kun seuraavana päivänä oli juoksu.

Sunnuntai-aamuna oli aikainen herätys. Piti ehtiä Manhattanin eteläkärjestä lähtevään lauttaan puoli seitsemäksi, mutta en oikein tiennyt kunka nopeasti lauttarantaan pääsisi, joten läksin jo tuntia ennen. Olin katsovinani, että R-junalla menee sinne, mutta eipä se mennytkään ihan perille asti. Onneksi siinä metroasemalla oli muitakin maratonille menijöitä haahuilemassa ja pääsin sitten yhden porukan mukana taksilla loppumatkan. Olisi siinä varmaan kävellenkin ehtinyt, mutta en viitsinyt ottaa riskiä. Turvatarkastukset olivat tiukat. Satamassa tarkastettiin kaikkien pussukat ja mentiin metallinpaljastimen läpi. Lyhyt lauttamatka vei Staten Islandille. Matkalla sai hyviä kuvia sekä vapaudenpatsaasata että Manhattanin pilvenpiirtäjistä. Koko matkan lautan molemmilla puolilla ajoi rannikkovartioston vene, jossa oli kiväärimies keulassa. Ilmeisesti Bostonin tapahtumien seurauksena haluttiin näyttää, että turvatoimiin on panostettu. Staten Islandin puolella linja-autot veivät lauttarannasta muutaman kilometrin päässä olevaan 'kisakylään', jossa oli taas poliisien suorittama turvatarkastus.

Aamu oli kylmä, vain muutama aste plussan puolella ja navakoita tuulen puuskia, niin kuin sääennusteet olivat luvanneet. Onneksi ei ollut sadetta tiedossa. Päivemmällä, kun aurinko nousi oli sitten lämpimämpää, mutta tuskin kovin paljon yli kymmenen astetta. Siis oikein hyvä juoksukeli. Kun vain pysyi lämpimänä ennen lähtöä, niin sen jälkeen ei olisi ongelmaa. Sääennusteiden perusteella laitoin puolipitkät trikoot, ohuen pitkähihaisen teknisen paidan, jonka päälle hihaton kengurupaita. Käsiin vielä ohuet puuvillasormikkaat, jotka heitin muutaman kilometrin jälkeen menemään. Päässä tietenkin lippis. Juoksukenkänä melko kevyt Nike Fusion. Ennen lähtöä oltiin ulkosalla pari tuntia, joten vedin hotellilla kisavaatteiden päälle vanhat farkut, fleecepuseron ja ullmax-pipon. Staten Islandin kisakylässä oli sitten tarjolla lämmintä juomaa (kahvia, teetä) ja rinkeleitä. Lisäksi oli saatavilla vettä, urheilujuomaa, energiapatukoita. Kaupungissa en ollutkaan ehtinyt syödä aamiaista, joten aamukahvit ja rinkelit tulivat tarpeeseen. Hyvissä ajoin ennen lähtölaukausta ryhmityttiin tavoiteaikojen mukaisiin karsinoihin, joista sitten edettiin varsinaiselle lähtöalueelle. Ennen lähtöalueelle menoa piti ylimääräiset vaatteet heittää pois. Lähtöalueella sitten odoteltiin lähtöä puolisen tuntia ja kuunneltiin musiikkia ja pormestarin tervehdyssanat. Lähtölaukauksen pamahdettua kovaäänisistä kaikui Frank Sinatran laulamana New York, New York. 

Heti alussa oli reilun kilometrin pituinen loiva nousu sillalle. Tavoiteaikojen mukainen karsinointi pelasi hyvin ja alusta asti pääsi juoksemaan omaan tahtiin. Sillalla tuuli välillä aika navakasti, mutta kun sitten laskeuduttiin Brooklynin puolelle, niin tuuli ei enää päässyt samalla tavalla puhaltamaan. Juoksu kulki helpon tuntuisesti. Osittain varmaan siitä syystä, että ei ollut mitään tiukkaa aikatavoitetta ja voi vaan rennosti juosta sellaista vauhtia, joka tuntui omasta mielestä suht vauhdikkaalta, mutta ei kuitenkaan liian kovalta. Heti jos meno alkoi tuntua väkinäiseltä puskemiselta, löysäsin hieman. Osaltaan jaksamista auttoi varmasti mukava tunnelma, kun jatkuvasti oli paljon katsojia ja kannustusta ja muita juoksijoita joka puolella.

Jossain 14-15 kilometrin kohdalla takaa tuli yksi sumalainen kaveri, joka kysyi miten menee. Ilmeisesti selässä olevasta Suomen lipusta oli tunnistanut maanmieheksi. Siinä jonkin matkaa juostiin yhdessä, hänellä tämä oli kuulemma jo 14. New Yorkin maraton. Vähän ajna kuluttua jäin tästä suomalaiskaverista, mutta tavoitin hänet uudestaan jossain 25 kilometrin kohdalla ja painelin ohi. Hänellä vahti alkoi hyytyä. Minulla puolestaan kulki yllättävän hyvin aina jonnekin 35 kilometriin. Kun tultiin keskuspuiston reunalle, niin siinä oli pitkä loiva ylämäki ja mulla oli jonkinlainen heikko hetki, en kuitenkaan pistänyt kävelyksi vaan sinnittelin. Pari kertaa pysähdyin hetkeksi ottamaan kuvan. Viimeiset kolme neljä kilometriä kulkivat taas suhteellisen mukavasti ja ohittelin porukkaa oikein kunnolla. Loppuaikahan ei mikään kummoinen ollut 3:37:45, mutta todennäköisesti aika lähellä optimisuoritusta. Reittihän ei ole aivan tasainen, loivaa kumpuilua on pitkin matkaa, mutta kyllä siellä varmaan on mahdollista kovankin aika on juosta. Etenkin jos vaan yhtään saa lisäpotkua yleisön kannustuksesta, bändeistä ja tuhansista kanssajuoksijoista. 

Maaliin tultua lyötiin mitali käteen ja muovipussi kouraan. Pussista löytyi palautusjuomista ja syömistä. Sitten saatiin alumiinifolio harteille. Muutaman sadan metrin päässä me, joilla ei ollut omia kamoja varustesäilytyksessä saimme vielä lämpimän ponchon päälle. Metroasema olikin siinä lähellä ja ei muuta kuin hotellille lepäämään. 

Kyllä se New Yorkin maraton on maineensa veroinen. Ehdotötomasti paras kaupunkimaratoni, jossa olen juossut. Voi kyllä suositella, jos tykkää kaupunkimaratoneista ja jos vaan on mahdollista osallistua. Järjestelyt pelaa vaikka juoksijoita on paljon ja turvatarkastuksia vähän joka välissä.

Lisää kuvia sekä maratonilta, että muuten kaupungilta löytyy Picasasta:

https://picasaweb.google.com/102511546910415516911/NewYorkMarathon2013