Kengurublogi

Sairauskertomus (Anssi Reponen)

2018-11-28T10:34:00+02:00

Taustaa

Keväällä 2010 minulla oli TIA-kohtaus, jonka syy jäi epäselväksi. Silloin kohtaus ilmeni kaksoiskuvana, joka kesti ehkä minuutin-pari. Tapaus tutkittiin perusteellisesti Meilahdessa eikä mitään merkkiä tukoksesta kokeissa tai magneettikuvissa löytynyt. Minulle kuitenkin määrättiin kolesterolilääkitys sekä tukoksen estolääkitys. Mutta kun kerran mitään todisteita tukoksesta ei ollut niin itsekin sitä rupesi miettimään, että oliko kohtaus todellinen vai kuvittelua. Niinpä parin kuukauden jälkeen jätin lääkkeet pois. Tuntui tyhmältä syödä lääkkeitä mahdollisesti ihan turhan takia. No, nyt kahdeksan ja puoli vuotta myöhemmin selvisi, että olisi kuitenkin kannattanut jatkaa lääkärin määräämien lääkkeiden ottamista.

Aivoinfarkti

Torstaina 15.11.2018 lopetin työt toimistolla noin 16:00, menin työpaikan alakerran pukuhuoneeseen vaihtaakseni lenkkivaatteet. Oli tarkoitus juosta Kumpulasta Tikkurilaan. Istuin pukuhuoneen penkille, ja silloin kohtaus iski. Tuli ikään kuin huimauskohtaus, näkökenttä meni sumeaksi tai tunnelimaiseksi (en tosin heti tätä tajunnut). Oli hieman heikko olo ja väsytti. Painoin pään alas polvien väliin ja olo vähän helpotti. Sitten makasin hetken selällään lattialla jalat penkille nostettuna, mutta kun olo ei juuri parantunut päätin vaihtaa lenkkivaatteet. Sain vaihdettua lenkkivaatteet, mutta koska olo oli yhä hutera ja väsytti päätin istua jonkin aikaa alakerran kahvion sohvalla. Olo ei parantunut ja ajattelin, että pakko tästä on lähteä kotia kohti, mutta koska olo ei ollut normaali päätin jättää lenkin väliin ja kävellä/hölkätä Pasilaan, josta menisin junalla Tikkurilaan.

Kumpulasta Pasilaan menee kävely/pyöräilytie. Vaikka yritin hölkätä tien oikeata reunaa, niin jatkuvasti ajauduin pois tieltä. Näin jälkeenpäin ajatelleen ongelmat suoraan kulkemisen kanssa johtuivat ilmeisesti siitä, että käskyt aivoista eivät kulkeneet oikealle puolelle ja lisäksi näkökenttä oli rajoittunut niin että en nähnyt oikealle puolelle juuri ollenkaan. Ilmeisesti normaalitilassa kun ihminen kulkee tien laidassa niin näköaisti automaattisesti havainnoi missä on tien reuna ja henkilö pysyy tiellä ilman ongelmia. Minä taas ajauduin jatkuvasti pois tietä ja huomasin sen vasta kun putosin asfaltilta pois, ilmeisesti huomasin tien reunan vasta kun se oli suoraan kohdalla. Selvisin kuitenkin kompuroiden Pasilaan ja lopulta Tikkurilan junaan.

Vaikka junassa voi maksaa vain matkakortilla, niin yritin itsepintaisesti maksaa pankkikortilla! Ihmettelin kun ei toimi ja menin toisenkin automaatin luokse, sama homma. Tuossa vaiheessa ei näköjään normaalikaan ajatustoiminta toiminut niin kuin olisi pitänyt. Lisäksi kun laitoin jotakin oikeaan käteen (lompakko) ja tein jotain muuta toisella kädellä (pankkikortin näyttämien automaatille), niin tavara putosi oikeasta kädestä. Myöskään kännykän käyttäminen ei tahtonut millään onnistua, kun näytön skrollaaminen/ tökkiminen oikean käden etusormella ei meinannut onnistua. Välillä tuntui, että oikea käsi ei liiku vaikka sitä kuinka yritti käskeä. Sitten kun sen otti vasempaan käteen ja ravisteli hieman niin se totteli jonkin aikaa.

Kuitenkin kun mitään kipuja ei ollut, niin olo oli vain outo ja jopa tietyllä tapaa hauska, ei ollenkaan pelottava. Nyt kun tapahtumia kertaa paperille, niin ihmettelee, kuinka tilanteen vakavuutta ei tajunnut. Oireet olivat kuitenkin niin ilmeiset.

Lääkäriin

En siis osannut maksaa junamatkaa matkakortilla, joten menin pummilla Tikkurilaan. Tikkurilan asemalla jäin taas joksikin aikaa ihmettelemään oloa. Mietin että onkohan tämä normaalia ja meneeköhän tämä ohi. Pitäisikö mennä kotiin odottamaan olon paranemista vai lääkärille. Päätin kuitenkin mennä käymään Teveystalossa, joka on samassa rakennuksessa Dixi-kauppakeskuksessa. Dixin käytävää kävellessä törmäilin jatkuvasti oikean puoleiseen seinään.

Terveystalossa oli vapaa lääkäri ja pääsin heti vastaanotolle. Oireet kerrottuani hän melkein saman tien kirjoitti lähetteen Peijakseen ja vielä kysyi, että tilaako ambulanssin vai menenkö taksilla. Sanoin meneväni taksilla, kun olo ei kauhean huonolta tuntunut.

Kävin kuitenkin vielä kotona suihkussa ja vaihtamassa vaatteet ennen Peijakseen menoa. Hotelli Vantaan edestä otin taksin Peijakseen. Kun lähdettiin liikkeelle huusin vielä kuskille, että väärä suunta, ilmeisesti suuntavaisto oli sekaisin tai luulin asuvani yhä Leppäkorvessa. Kun kuski rupesi väittämään vastaan, niin itsekin tajusin että oikeaan suuntaan ollaan menossa.

Sairaalassa

Peijaksen päivystyksessä piti ensin ottaa jonotusnumero ja jonotta vähän aikaa ennen kuin pääsin sisään. Sen jälkeen lääkäri/hoitaja kävi aika ajoin kyselemässä että vieläkö on outo olo. Muistelisin että olo normalisoitui joskus kello 9-10 maissa. Ilmeisesti silloin tukos liukeni. Eli kohtaus kesti noin 5-6 tuntia.

Vietin sairaalassa viisi yötä. Verikokeita otettiin paljon. Kaulavaltimot ja kallo kuvattiin. Aloin syödä tukoksen estolääkkeitä. Sunnuntaina otetuissa magneettikuvissa näkyi vaalea alue, joka lääkärin mukaan kertoi tukoksesta eli oli tapahtunut aivoinfarkti. Ja koska jälki oli vasemmalla puolella niin oikean puolen oireet täsmäsivät löydökseen.

Lääkäriltä sain tietää, että mitään liuotusta ei torstaina oltu aloitettu, koska siihenkin kuulemma liittyy riskejä. Ilmeisesti oireet olivat sen verran lievät että odotettiin niiden menevän ohi. Tai sitten kohtauksen alkamisesta oli jo liian pitkä aika. Minun puhe oli koko ajan suhteellisen selkeää, ehkä hieman puuromaista, pystyin seisomaan suorassa vaikka oikea puoli tuntui heikolta, pystyin laittamaan sormenpäät edessä yhteen ja koskemaan sormilla nenänpäähän, kasvot eivät roikkuneet.

Tiistaina ennen kotiutusta Peijaksessa oli vielä neuropsykologinen testi, jonka tulosten perusteella kielellisen lähimuistin kanssa on ongelmia. Testissä testaaja esimerkiksi luetteli 10 kpl toisiinsa liittymätöntä sanaa (mm. talo,neula,tyttö...) jotka piti heti perään pystyä toistamaan. Toinen kielellinen tehtävä oli, että testaaja kertoi pari lyhyttä tarinaa ja sitten piti kertoa omin sanoin mitä tarinoissa tapahtui. Kun kaikkea ei muistanut, niin testaaja kysyi tarinoista tyyliin “missä kaupungissa kolari tapahtui” tai “minä viikonpäivänä tämä tapahtui" ja näihin piti osata vastata. Sitten välillä oli laskutehtäviä ja piirrostehtäviä ja sitten taas palattiin muistelemaan sanalistoja ja kerrottuja tarinoita. Sanalistojen ja kerrottujen tarinoiden muistamisessa oli ongelmia.

Minusta nuo testit tuntuivat vähän keinotekoisilta, mutta lääkärin mukaan testin tulokset kyllä olivat odotusten mukaisia, kun tiedetään missä kohtaa aivoja tukospaikka oli. Täytynee uskoa lääkäriä.

Alla kuva, johon pyysin lääkäriä piirtämään tukoskohdan. Olen piirto-ohjelmalla vahvistanut lääkärin piirroksen. Tukoskohta on pieni ympyrä keskellä, vähän keskilinjan vasemmalla puolella (henkilön näkövinkkelistä katsottuna) hypothalamuksessa.

Kotiutus ja sairausloma

Tiistaina pääsin kotiin, mutta vielä keskiviikkona 21.11.2018 oli tapahtumaan liittyen viimeinen käynti Peijaksessa, jolloin sain lääkärintodistuksen, ja lääkereseptit ja muut hoito- ohjeet. Lisäksi sain kahdeksi vuorokaudeksi kannettavaksi sydämen toimintaa rekisteröivän Holter-laitteen. En odota sieltä mitään uutta tietoa.

Lopputulemana oli 3 kuukautta sairauslomaa ja ajokieltoa. Tukoksen estolääkitys ja kolesterolilääkitys. Alussa pari viikkoa myös disperiiniä aamuisin. Lisäksi pitäisi olla tulossa kutsu kuntoutukseen, jonka sisällöstä en vielä tiedä, ilmeisesti siellä treenataan lähimuistia.

Mitä tästä opin

Sitä tietenkin miettii olisiko tukos ollut estettävissä. Mahdollisesti, jos olisin ensimmäisen TIA-kohtauksen jälkeen (kevät 2010) jatkanut lääkkeiden syöntiä. Se taas on epäselvää olisiko lopputulos ollut parempi, jos olisin heti kohtauksen alkaessa älynnyt mennä sairaalaan. Olisiko liotus aloitettu? Lopputulos nyt kuitenkin on mikä on. Nyt tuntuu siltä, että selvisin säikähdyksellä. Toimintakyky on säilynyt enkä itse tunne, että kohtauksesta olisi haittaa, mutta jos aivoissa osa neuroneista on poissa pelistä, niin kyllä se varmaan jossain näkyy ja tuntuu.

Joka tapauksessa hyvästä kunnosta ei ole apua. Sillä taas lienee merkitystä, että minulla on perinnöllinen hyytymistekijään liittyvä geenimutaatio, APC-resistenssi. En tiedä sitten onko istumatyö yhdistettynä em. geenimutaatioon jonkinlainen riskitekijä. Ruokavaliota voisi viilata vielä vähempirasvaisempaan ja vähempisokerisempaan suuntaan. Muutama ylimääräinen kilo on vyötäröllä. Ehkäpä nyt löytyy motivaatiota pudottaa paino sinne ihan ihannelukemiin.

Tärkeää myöskin olisi nopeasti tunnistaa aivoinfarktin oireet. Potilas itse ei niitä välttämättä tunnista tai ei niistä välitä. Mitä nopeammin hoitoon pääsee sitä paremmat paranemisen mahdollisuudet. Tässä yleisimmät oireet:

- Toisen puolen ylä- tai alaraajan ohimenevä heikkous.

- Toisen kasvopuoliskon alaosan halvausoire, esimerkiksi

toisen suupielen roikkuminen.

- Vaikeus puhua tai ymmärtää puhetta.

- Toisen silmän näön hämärtyminen

- Huimaus, johon liittyy näkeminen kahtena,

nielemisvaikeus tai vaikeus muodostaa sanoja.

- Pelkkä äkillinen huimaus ei viittaa verenkiertohäiriöön.

Itsellä noista oireista oli toisen puolen heikkous, lievä huimaus, näkökentän sumeneminen/tunneloituiminen.

Tietoa TIA-kohtauksesta ja aivoinfarktista

Lopuksi tietoisku aiheesta. Tiedot on koottu Ilta-sanomien artikkeleista.

- Aivoinfarkti on Suomessa neljänneksi yleisin kuolinsyy, ja se on myös merkittävin aikuisiän vammaisuutta aiheuttava sairaus.

- Sairastumiseen vaikuttaa moni asia: geenit, ikääntyminen ja omat elintavat. Yksilöllinen riski syntyy geenien kautta: jos suvussa on useampia tapauksia, joissa aivoinfarkti on tullut alle 60-vuotiaalle, voi olla varma siitä, että itsekin on riskiryhmää geenien kautta.

- Tukkeuman aiheuttaja voi olla aivovaltimossa syntynyt verihyytymä, mutta useimmiten syynä on hyytymä, joka on lähtenyt liikkeelle kauempaa, esimerkiksi sydämestä tai kaulavaltimosta. Tällainen verihyytymä kulkeutuu veren mukana valtimoita pitkin, kunnes kiilautuu johonkin aivovaltimon haaraan.

Näin voit välttää aivoinfarktin 

1. Hoida verenpaine

– Verenpaine täytyy tietää, ja sitä kannattaa seurata arkioloissa kotimittauksin eikä lääkärin vastaanotolla. Riskit kasvavat iän karttuessa, mutta verenpaineen seuranta kannattaa aloittaa jo nuorena. Jos jättää nuorena verenpainetaudin hoitamatta, viisikymppisenä voi olla jo liian myöhäistä.

2. Tunne pulssisi

– Iän karttuessa kasvaa riski saada eteisvärinä, joka on yksi pahimpia aivoinfarktin aiheuttajia. Eteisvärinä ei välttämättä oireile millään muulla tavalla kuin epäsäännöllisellä pulssilla. Jos pulssi on epäsäännöllinen, eteisvärinä tulee diagnosoida.

3. Käytä tarvittaessa lääkkeitä

– Jos elintapojen korjaamisesta huolimatta saat verenpainetaudin tai eteisvärinän, silloin tarvitset myös lääkkeitä. Hyvillä elintavoilla pärjää pitkälle, mutta sitten kun on jo sairastunut, lääkkeetöntä vaihtoehtoa ei enää ole.

4. Tiedä kolesteroliarvosi

– Omista kolesteroliarvoistaan täytyy olla tietoinen ja hoitaa ne tarvittaessa. Ensisijaisesti ruokavaliolla, ja jos se ei riitä, lääkkeillä. Pelkkä kohonnut kolesteroli ainoana riskitekijänä ei ole kovin merkittävä asia, mutta sen merkitys korostuu, jos samalla ihmisellä on muitakin riskitekijöitä.

5. Syö terveellisesti

– Terveellisestä ruokavaliosta on paljon etuja. Yksi on se, että sen avulla voi välttää tyypin 2 diabeteksen, joka on aivoinfarktin riskitekijä. Ravinnon kova rasva on usein

syyllinen sydäninfarkteihin ja aivan samalla tavalla se voi tukkia kaula- ja aivovaltimoita ja aiheuttaa aivoinfarktin.

6. Pyri tavoitepainoon

– Tunne painoindeksin mukainen tavoitepainosi ja pyri siihen. Ylipaino ja keskivartalolihavuus ovat riski myös aivoverisuonille.

7. Älä tupakoi

– Tupakointi kiihdyttää valtimotautia, mikä johtaa suoraan suonen tukkeutumiseen. On osoitettu, että tupakointi on suuri riskitekijä jopa valtimoiden repeämiselle.

8. Harrasta reipasta liikuntaa

– Liikunnalla vaikuttaa monella tapaa myönteisesti. Se auttaa painonhallinnassa ja vaikuttaa edullisesti kudosten aineenvaihduntaan ja sokeritasapainoon. Sillä saattaa myös olla suoria vaikutuksia valtimotaudin ja infarktin kehittymiseen. Puoli tuntia hikiliikuntaa muutaman kerran viikossa riittää. Sen ei tarvitse olla kuntosaliharjoittelua, vaan reipas työmatkakävely tai -pyöräilykin riittää pudottamaan sairastumisriskiä.

9. Tunnista hälyttävät oireet

– Aivoinfarktiin tai muuhun aivoverenkiertohäiriöön viittaavat oireet on tärkeää osata ennakolta ulkoa. Soita aina välittömästi numeroon 112, jos jokin näistä oireista ilmaantuu äkillisesti: puhe puuroutuu tai sanoja on vaikea löytää, toinen suupieli alkaa roikkua, raajoissa tuntuu toispuoleista heikkoutta tai tulee näköhäiriöitä.

Terveyskirjasto: Aivohalvaus (aivoinfrakti ja aivoverenvuoto)

Aivoliitto: Aivoverenkiertohäiriöt (AVH)

Canberran maraton 11.12.2016

2016-12-29T19:51:00+02:00

Nyt on sitten juostu maraton kengurumaassa. Olin lomareissulla Australiassa ja siihen piti tietenkin mahtua yksi maraton. Joulukuu on Australiassa kesäaikaa eikä maratoneja siellä silloin juuri järjestetä ilmeisesti liian lämpimän sään takia. Löysin sentään netistä muutamia, ja parhaiten matkaohjelmaan sopi 'Canberra Summer Marathon' Australian pääkaupungissa. Nettisivujen mukaan tapahtuman piti olla monipäiväinen kansanjuhla, jossa olisi sekä triatlonia että eripituisia juoksumatkoja. Pari päivää ennen kisaa tuli ilmoitus, että triathlon-tapahtuma on peruttu, mutta juoksut järjestetään suunnitelmien mukaan. Kansanjuhlasta ei ollut tietoakaan, pikemminkin kyse oli pienimuotoisesta hölkkätapahtumasta, mutta ei se menoa haitannut. Tärkeintä oli saada maratonkerkintä uudesta maasta.

Tapahtuma oli aika pieni, juoksijoita kaiken kaikkiaan reilut 150, joista maratoonareita 54, eli mistään massamaratonista ei tosiaan ollut kyse. Katsojia ei juuri ollut, muutamaa ilmeistä alan harrastajaa lukuun ottamatta. Hinta-laatusuhde oli surkea. Osallistumismaksu oli jotain 80 euroa eikä siihen kuulunut mitään muuta kuin ajanotto ja normaali huolto matkan varrella ja maalissa. Urheilujuomaa, Coca-Colaa,vettä, hedelmäkarkkeja. Siis ihan perushuolto, ei geeleja, banaaneja, eikä mitään suolaista. Maalissa oli sitten tarjolla vesimelonisiivuja ja omenalohkoja, urheilujuomaa ja vettä. Mitään t-paitaa, mitalia tai muuta ylimääräistä sälää ei osallistumismaksuun kuulunut. Myös tiedottamien oli mielestäni heikosti hoidettu. Nettisivuilla oli niukasti tietoa, mutta löytyihän sieltä lähtöpaikka ja -aika lopulta.

Maisemien puolesta reitti oli kyllä miellyttävä ja lisäksi melko tasainen. Juostiin järven rannan tuntumassa edestakaisella reitillä neljä kierrosta. Alusta oli osittain betonilaattaa, osaksi asfalttia ja pieni pätkä hiekkatietä. Lähtö oli aamulla klo 06:00, jolloin lämpötila oli ehkä 15 astetta. Auringon noustessa lämpötila kohosi, mutta onneksi oli pilvistä ja jonkin verran tuulista, niin ei tarvinnut kovassa paahteessa juosta. Viimeisellä kiekalla pilvet väistyivät ja aurinko rupesi porottamaan kunnolla, mutta onneksi paahteessa tarvitsi juosta vain muutama viimeinen kilometri. Alkumatkasta toiveissa oli neljän tunnin alitus, mutta pikku hiljaa juoksun edetessä tavoite karkasi, eikä yhtään huvittanut yrittää pyristellä vastaan vaan tyydyin hölkkäämään reilusti mukavuusalueella. Loppuaika oli reilu neljä tuntia. Tuloslinkki: http://tempus.racetecresults.com/results.aspx?CId=16516&RId=115

Maraton tuli siis juostua, mutta tähän loppuun vielä lyhyt matkaraportti. Korson kenguruja varmaan kiinnostaa, että näkyikö niitä kenguruita siellä Australiassa. Kenguruvaroitusmerkkejä ainakin näkyi teiden varsilla vähintään yhtä paljon kuin Suomessa hirvivaroitusmerkkejä. Itse kenguruja näin vain kaksi kertaa. Canberrassa minulla oli auto pari päivää vuokrattuna ja kun kävin ajelemassa kaupungin ulkopuolella osuin sattumalta suojelualueelle (http://www.tidbinbilla.act.gov.au/experience/recreation/the-sanctuary), jossa sitten näin kunnolla kenguruja ja muitakin eksoottisia eläimiä. Suojelualueella oli sellainen noin 10 km pituinen autolenkki, joka varrella sitten yhdellä niityllä kenguruja oli varmaan kymmeniä. Se verran kesyjäkin ne olivat, että niitä pääsi kuvaamaankin melko lähelle.

Suojeluialueen ulkopuolella näin vain kerran näitä pussieläimiä, kun tien vierestä lähti kaksi kengurua loikkimaan metsän (so. pusikon) suuntaan. Eli ei niitä kenguruja siellä ihan joka paikassa näe.

Sydneyn ja Canberran lisäksi kävin Keski-Australiassa katsomassa Ulurun. Komea kivi se on ja muutenkin siellä seudulla on hulppeat ja avarat maisemat. Mutta kuumaahan siellä oli. Auton lämpötilamittari näytti parhaimmillaan 43 astetta, virallinen sääsivu näytti 42 astetta, joten yli 40 siellä Ulurulla kuumimpana päivänä oli. Kiersin kiven jalkapatikassa (n. 10 km), tosin silloin lämpötila oli 'vain' jotain 33-35 astetta. Kiipeäminen kivelle oli juuri silloin kielletty, enkä sellaisella helteellä olisi sinne varmaan lähtenytkään kapuamaan.

Viimeinen matkakohde oli itärannikon pohjoisosassa oleva Cairns. Se on sellainen rantalomakohde kilometrien pituisine hiekkarantoineen. Yhtenä päivänä kävin järjestetyllä reissulla Isolla valliriutalla snorklailemassa. Vesi oli kirkasta, korallit kauniita ja kalat värikkäitä.

Loppuun kuvia:

Kenguruja:

Kenguruhampurilainen:

Uluru:

Hotellin vieressä oli kilometrikaupalla hiekkarantaa, mutta rannalla tällaisia varoitustauluja. No, oli siellä sitten parissa kohtaa verkoilla aidattu alue, jossa voi uida.

Sydneyn oopperatalo ja kaupungin keskustaa:

Budapest maraton 9.10.2016

2016-10-16T19:51:00+03:00

Lähtö Helsinki-Vantaalta lauantaina8.10 klo 9:30. Budapest on yllättävän lähellä, lentoaika vain kaksi tuntia. Kentältä sitten taksilla hotellille. Hotellilla vähän aikaa lepäilyä ja sitten numerolappuja hakemaan. Maratonin lähtö/maalialueelle, jossa myös kisakeskus sijaitsi, oli hotellilta matkaa kolme-neljä kilometriä, joten jalkoja säästääksemmme menimme metrolla. Miikkaa tiesi kertoa, että Budapestin metro on Eurooopan toiseksi vanhin. Vanhalta se näyttikin: asemat pieniä ja metrovaunut ja -tunnelit hyvin kapeita. Lunastimme kisapaketin, kiertelimme myyntikojuja ja kävimme pasta-aterialla. Lämpötila oli kymmenen asteen tienoilla, mutta kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ilma oli lähes tyyni, niin ulkoilusää aivan mukiinmenevä. No, eipä sitä ennen kisaa paljon viitsi kaupunkia kierrellä, joten palasimme melko nopeasti kaupan kautta hotellille lepäilemään ja tankkailemaan. Illalla tietenkin spekuluimme seuraavan päivän juoksua. Itse olin (yli)optimistinen ja uskoin, että kolmen puolen tunnin pintaan voisi olla mahdollisuuksia. Matti lähti hakemaan alle neljän tunnin aikaa. Karilla oli juoksut jääneet vähiin, joten puheli jo etukäteen yli neljän tunnin ajasta. Miikalla ei ollut päässyt kunnolla viime viikkoina treenaamaan flunssan takia, mutta odotimme kuitenkin Miikan olevan meistä veteraaneista parhaassa iskussa.

Kisa-aamuna sitten perineiset pähkäilyt juoksuvaatetuksen kanssa. Itse valitsin lyhyet trikoot ja t-paidan, pitkävartiset kompressiosukat lämmittivät sääriä, jalassa Asics GT-1000 sarjan kengät. Oli kuitenkin tulossa aurinkoinen ja suhteellisen tyyni sää ja vaikka aamulla oli melko koleaa, niin auringon noustessa lämpötila oli nousemassa yli kymmenen asteen. Jälkikäteen ajatellen kisavaatetuksen valinta osui itseltäni nappiin.

Lähtöalueelle matkatiin taas metrolla, tällä kertaa oltiin kuin sillit suolassa, kun vaunuihin ahtautui paljon muitakin maratoonareita. Siinä matkalla Miikka mainitsi jotain akillesjänteestä, että se oli 'napsahtanut' metron portaissa ja tuntui nyt kipeältä, että noinokohan sillä pystyy juoksemaan. Ennen lähtöä sitten normaalit rutiinit: varusteiden luovutus säilytykseen, bajamajaan jonotusta, pientä veryttelyä, että aamun viileydessä pysyy jonkilainen lämpö päällä.

Oikea lähtökarsina löytyi helposti ja kun pähtölaukaus pamahti, minulta kului melko tasan kaksi minuuttia lähtöviivalle. Aluksi kierrettiin iso puoliympyrän muotoinen Sankareiden aukio. Parin sadan metrin juoksun jälkeen aukion toisella puolella olin lentää turvalleni, kun jaka tökkäsi joko kadun reunakiveen tai viereisen juoksian kantapäähän. Vaivoin sain tasapainoni säilytettyä ja säästyin asfaltti-ihottumalta. Aukion jälkeen lähdettiin juoksemaan kaupungin keskustaa kohti pitkää suoraa katua pitkin. Sieltä sitten siirryttiin juoksemaan Tonavan toiselle rannalle, Budan puolelle. Aurinko paistoi kirkaasti ja vaikka monasti olen sanonut, että ei niillä maisemilla maratonia juostessa ole väliä, niin täytyy sanoa, että aurinkoisella Tonavan rantapenkalla oli nautinto juosta.

Ainut mistä en Budapestin maratonilla pitänyt oli monet neulansilmäkäännökset, eli juostiin yhteen suuntaa ja sitten kännytiin 180 astetta takaisin. Vauhtihan siinä väkisin tippuu. Tosin en tiedä onko sillä loppuaikaan sitten loppujen lopuksi pajonkaan merkitystä, ainakaan näillä meidän nopeuksilla.

Ennen kisaa siis olin toiveikas. Treenikilometrejä on tullut ihan mukavasti ja vetoharjoituksiakin on tullut tehtyä joka viikko viimeisen kahden kuukauden ajan. Tosin viikko ennen Budapestiä juostu testijuoksu (1/4-mara) Paloheinässä, kyllä kertoi aika hyvin mitä oli odotettavissa, mutta ajattelin, että ehkä palautuminen on kesken ja viikon 'levon' jälkeen kuntohuippu puhkeaa. No niin, juoksu kyllä kulki, mutta jalat eivät tuntuneet edes alussa niin kevyiltä kuin olisi pitänyt, jotta aikatavoite olisi mahdollista. Alkukilmetreistä alkaen pystyin pitämään vain muutaman sekunnin alle viiden minuutin kilometrivauhtia. Lisäksi vatsa tuntui pinkeän täydeltä. Olin tainnut tankata liikaa. Siinä muutaman kilometrin jälkeen sitten hölläsin aikatavoitetta, aluksi alle 3:35:een ja myöhemmin laskeskelin, että alle 3:40:een pitäisi pystyä. Viimeisellä kymmenellä kilometrillä piti antaa lisää periksi, kun kunto loppui ja jalat alkoivat mennä pökkelöksi. Loppuaika painui sitten 3:45:een. Vuoden paras aika jka tapauksessa, mutta en ollut tyytyväinen, kun ennakko-odotukset olivat korkeammalla, mutta tämä oli päivän kunto.

Maalissa Miikka oli ottamassa vastaan ja siinä vaiheessa kuulin, että hän oli jättänyt leikin kesken jo sadan metrin juoksun jälkeen. Akillesvamma olikin sen verran paha, että juokseminen oli mahdotonta. Muita kenguruita en matkalla bongannut, mutta Suomalaisia juoksijoita ja kannustajia matkan varrella kylläkin jonkun verran.

Kaiken kaikkiaan maratonista jäi positiivinen kuva. Kaunis, melko tasainen reitti, huolto pelasi. Matkan varrella saimme nauttia musiikista monessa kohtaa, välillä livenä (bändejä, kuoroja) ja paikoin ämyreiden kautta.

Maalissa saatiin mitali kaulaan ja käteen muovipussi, jossa oli palutusjuomia ja pikkupurtavaa. Suihkumahdollisuuskin oli maalialueelle järjestetty, mutta siitä ei voi pisteitä antaa. Suihku näet oli laitettu isoon konttiin, mutta pressun alle viritetty 'pukuhuonetila' oli onnettoman pieni eikä siinä ollut kuin pari istuinpenkkiä, joten ahdasta oli ja vaatteiden vaihto oli hankalaa, mutta tulipahan käytyä suihkussa, jossa vesi oli hieman haaleaa (hotellille päästyä piti sitten käydä lämpimässä suihkussa).

Läheisellä metroasemalla oli ruuhkaa, joten läksin kävelemään hotellille ja ajattelin, että nousen metroon matkan varrelta, mutta lopulta kävelin koko matkan. Hotellin lähellä törmäsin Kariin ja Miikkaan ja otettiin vielä kuva mitalit kaulassa.

Maanataina kiersimme Hop-on-Hop-off bussilla ympäri kaupunkia. Budan puolen linnavuorelta oli kivat näkymät kaupungille. Jatkoimme bussilla vielä kaupungin toiselle puolelle kylpylään (http://www.szechenyifurdo.hu), niistähän Budapest on kuuluisa. Lämpimässä 37-38 asteen vedessä oli mukava pehmennellä juoksun kipeyttämiä lihaksia. Kylpylässä oli pari isoa ulko-allasta ja monta pientä allasta sisätiloissa. Myös monenlaisia saunoja löytyi, mutta ei oikeastaan suomalaiseen maukuun sopivaa, yksi oli liian kuuma, osa liian haaleita, höyrysaunat olivat OK.

Miikka ei jalkansa takia lähtenyt kylpylään, mutta kiersi osan kiertoajelusta ja meni sitten lääkäriin tutkituttamaan jalkaansa. Lääkärin raportin mukaan akilleksessa ei pitäisi olla repeämää? ja sen pitäisi parantua kuntoutuksella. Eli ilmeisesti vesijuoksua ja akilleksen venyttelyä tiedossa Miikalle.

Tiistai oli pilvinen ja vähän sateinen ja meillä oli vielä koko päivä aikaa. Ensin olimme menossa kuvataiteiden museoon, mutta se oli remontissa. Niinpä kävimmme sitten terrorimuseossa (http://www.terrorhaza.hu/en), joka kertoi natsismin ja kommunismin ajasta Unkarissa. Terrorimuseosta ei kovin paljon saanut irti, kun materiaali oli suurimmaksi osaksi unkarinkieleistä.

Kentälle siirryimme hyvissä ajoin ja kotimatka sujui ongelmitta. Paluulentokin oli vain tunnin myöhässsä.

Mitä sitten ruoka- ja juomapuoleen tulee, niin kiertoajelun välipysädyspaikalla linnavuorella syötiin perinteistä unkarilaista gulassikeittoa, joka ei mielestäni ollut niin hyvää mitä olen joskus Suomessa syönyt ja lihaakin siinä oli minimaalisesti. Maratonin jälkeen syötiin kebabpaikassa. Miika maistoi tiistaina karitsan aivoja ja ilmeisesti voi lämpimästi suositella makuelämystä, ainakin pahimmille vihamiehille;) Kun pyörittiin vain siinä kaupungin turistipaikoissa niin hintataso ei välttämättä ollut niin hirveän halpa, mutta olihan se tietysti edullisempi kuin kotimaassa. Puolen litran olut taisi olla alle kahden euron. Matillekin löytyi hyvin gleteenittomia eväitä sekä ravintoloista että lähikaupoista.

- Anssi

Lecher halbmarathon 22.8.2015

2015-08-28T22:33:00+03:00

Lech am Arlberg on pieni alppikylä itäisessä Itävallassa, joka sijaitsee Vorarlbergin alueella Lech-joen varrella. Suomesta sinne pääsee lentäen helpoiten Zürichin tai Münchenin kautta. Näiltä lentokentiltä voi vuokrata auton. Zürich on nopein reitti, München hitaampi mutta kauniimpi, koska kulkee vuorien kautta.

Juoksupäivä oli aurinkoinen, lämpötila 22 astetta. Lähtö oli Lechin kylässä Sport parkista klo 10 yhdessä Tannberglaufin (13,6 km) kanssa. Korkeus kylällä on noin 1400 m. Alku 3 km oli leppoisaa nousua Flühenwegin hiekkakävelytietä pitkin Stubenbachiin. Väliin eksyi muutama lehmäkin hädissään könkkäilemään. Lehmiä olikin pilvin pimein reitin varrella. Seuraavaksi siirryttiin jyrkkään nurminousuun kohti Bodenalpea, jossa piti edellä menevän kantapäiden lisäksi varoa myös lehmien miinoja ja itse lehmiä. Lehmät eivät väistäneet. Nurminousu ei ollut pitkä, mutta erittäin jyrkkä. Nousu jatkui vielä hiekkatietä ja alppipolkuja pitkin Bürsteggiin 2000 metriin. Tämä osuus oli juostavissa lyhyin tikuttavin askelin. Sen jälkeen tuli helpompaa pieniä ylös-alas -reittejä pitkin Hochalpiin saakka kunnes tultiin Saloberkopfin huipulle.

Saloberkopfilta lähdettiin tulemaan alas hiekkatietä pitkin n. 1650 metriin. Tämän pystyi suhteellisen rennosti juoksemaan vaikka välillä pelottikin jalkojen lähtevän alta. Sitten alkoivat taas nousut liki 2000 metriin Oberlechiin. Nousut eivät olleet kovin jyrkät, mutta uuvuttavat. Minulla meni niissä kävelyksi. Eikä kanssajuoksijoista muutkaan enää juosseet.

Pahin olikin edessä. Alamäki kylälle. Tämä osuus oli suuremmaksi osaksi asfalttia. Alku lähti hyvin, mutta paikoin tuli niin jyrkkiä kohtia, että en tiennyt miten edetä. Yritin slalomia, rennompaa askellusta, mutta töpöttelemiseksi se sitten meni. Varpaat alkoivat huutaa tuskasta, kun kengän kärjet muuttuivat ahtaiksi. Odotukseni kiristä kylällä viimeiset puoli kilometriä ennen maalia osoittautui haaveeksi. Alamäki ei loppunut ikinä ja vei vähäisetkin voimat. Alamäen hakkaamisesta turtana olevat jalat menivät ihan hyytelöksi. Kylällä juoksurytmi oli täysin kadoksissa. Maaliin kuitenkin pääsin ajalla 2:45:48. Olin oman sarjani kuudes (11 osallistujaa). Yhteensä naisia osallistui 45 ja miehiä pari sataa.

Kenialaisia oli mukana 4, joista kolme miestä. Nämä miehet pokkasivat miesten kisan kolme parasta sijaa. Paras miesten aika oli 1:31. Naisten kisan paras aika oli kenialaisen 2:02. Seuraavaksi paras aika 2:04 oli 57-vuotiaan ikiliikkujan (Zermattin maratonilta tuttu nimi).

Edellisenä päivänä, mutta myös aamulla ennen juoksua, oli numeroiden jako. Chip-tarra piti pantilla lunastaa (20 €), mutta rahan sai takaisin juoksun jälkeen, kun palautti chipin. Edellisen illan pasta partyyn en osallistunut enkä jäänyt myös juoksun jälkeenkään syömään heidän tarjoamiaan antimia. Suihkumahdollisuus oli sport parkin tiloissa. Juoma-asemilla oli alkuun tarjolla vettä ja urheilujuomaa ja lopussa myös banaania ja ehkä jotain muutakin (en itse ollut kiinnostunut niistä niin ei jäänyt mieleen). Mehuasemia oli 6 noin 7 km:n välein.

Kokonaisarvosanaksi annan 9. Plussat: maisemat ovat hulppeat, reitti selkeä ja hyväkuntoinen, pienehkö osallistujamäärä, riittävästi mehuasemia. Miinukset: kilometrimerkinnät puuttuivat lähes täysin, sateisella kelillä nurminousut mutaiset ja liukkaat. (Tästä johtuen kisassa saa laillisesti käyttää sauvoja.)

Melkein kaikki juoksivat tavallisilla lenkkareilla. Niin tein minäkin. Riittivät ihan hyvin, mutta sitten en tiedä jos on sateisempi keli. Liukastumisen vaara on silloin suuri.

Nettisivut http://www.lech-zuers.at/lecher-hoehenhalbmarathon

Seuraavat päivät tuskailtiinkin sitten kipeiden varpaitten ja reisien kanssa. Portaat alaspäin ja istumaan meneminen ja nousu oli niin tuskallista, että pyrin niitä kaikin tavoin välttämään. No vessassahan oli pakko käydä...

Lomailu jatkui vielä pyöräilyn parissa, mutta lihakset vaativat oman aikansa eivätkä ylämäet olleet kovin helppoja edes putkelta. Taluttamaan oli noustava, mutta mikäs siinä kun maisemat olivat hienot ja murmelit hyppivät ympärillä.

Alla muutama kuva, samat kuvat löytyy Picasata suurempina:

https://picasaweb.google.com/102511546910415516911/LecherHalbmarathon2015PirjoHarjunen?authuser=0&authkey=Gv1sRgCLOhyMuGrcqolQE&feat=directlink

Pirjo Harjunen 28.08.2015

Schwierigkeit: schwer (vaikeusaste: vaikea)
Aufstieg: 975 m (nousua 975 m)

Abstieg: 975 m (laskua 975 m)

Tiefster Punkt: 1417 m (syvin kohta 1417 m)
Höchster Punkt: 2037 m (korkein kohta 2037 m)

Asphalt 1,7 km

Schotterweg 8,2 km

Weg 9,7 km

Pfad 0,4 km

Unbekannt 3,0 km

Veteraanien EM-hallit, Toruń, Puola

2015-03-27T21:45:43+02:00

Pientä raporttia Torunista Puolasta veteraanien EM-halleista.

Saavuin tänne Suomen muun joukkueen jälkeeen Tiistaina 24.3. Varsovasta junalla Toruniin pääsi helposti ihan Intercity vauhtia. On kyllä upea yleisurheiluhalli Torunissa, varmaan yksi Euroopan parhaimpia, joten puitteet hallikisoille kunnossa.

Osnottajia 42:sta maasta yhteensä noin 2400 joten suorituksia on riittänyt myös katsella.

Keskiviikkona juoksin 800 m alkuerät, joista ei asiaa loppukilpailuun kuten odottaa saattoi, jäin loppukilpailupaikasta noin 5 sekuntia ajalla 2.36,98. Mutta ihan hyvä talven harjoitteluun verraten.

No, tänään sitten oli 5 km maastojuoksu ja siinä tähtäsimme hyvään joukkuesuoritukseen ja EM-pronssimitalit tuomisina saatiinkin. Juoksimme siis M55 sarjassa mitalit, minä siis sarjaa alempana jotta saatiin joukkue kasaan. Muut joukkueen juoksijat Viljo Kirjavainen ja Ilkka Vakkuri. Rata oli aika raskas ja paikka paikoin aivan pehmeä mutta ei täyttä viittä km pitkä kuitenkaan kun minunkin aika oli 17:43. Tihkusateessa juostiin ja lämmintä ehkä noin 10 astetta vain.

Huomenna suuntaan jo kotiin päin.

Ohessa kuva palkintojenjaosta. Puola ykkönen, Espanja kakkonen ja me kolmansia.

Jouko

Maratona di Roma 22.03.2015

2015-03-23T08:14:00+02:00

Rooma on mielenkiintoinen matkakohde, vanhoja rakennuksia ja museoita piisaa. Suurin osa tekemisestä on kävely- tai metromatkan päässä, auton vuokrausta ei kannata edes harkita ja lastenvaunut tulee olla mallia "kapeat ja ketterät".

Maraton expo oli hieman kauempana keskustasta. Hyvin tyypillinen expo, tavaraa oli paljon, myynnissä "alehintaan" ja seuraavaa mahdollista maratonelämystä tarjottiin joka puolelle maailmaa.

Olin expossa lauantaina puoli tuntia ennen ilmoitettua aukeamista mutta ovet olivat jo auki ja homma täydessä käynnissä. Sain numeron, paidan ja tavarakassin ennen ruuhkia. Ovelle oli muodostunut jo pitkä jono kun olin lähdössä.

Maratonia edeltävänä iltana sovin hotellin kanssa että kisapäivän aamupala olisi tuntia aiemmin ja että tarjolla olisi jotain muuta kuin normi suklaacroisantti ja kahvi.

Tuloksena oli sunnuntaiaamuna pari palaa paahtoleipää, marmeladia ja kahvi. Vaisto oli taas oikeassa ja söin varsinaisen aamupalan jo hotellihuoneessa (lähikaupasta muroja, banaaneja ja jogurttia).

Sunnuntaina satoi heti aamusta kun lähdin kävelemään kohti Colosseumia. Järjestelyt olivat sitä mitä Italiassa voi odottaakin eli melkoinen kaaos oli vastassa. Kukaan ei tiennyt mihin mennä, italialaisetkin juoksijat kysyivät minulta ohjeita, ei näkynyt kylttejä missään eikä henkilökuntaa. Alueella oli runsaasti myös muita kuin juoksijoita lisäämässä tungosta. Tuhatpäisen lauman keskellä ajauduin lopulta hitaasti mutta varmasti kohti lähtökarsina-aluetta.

Ohjeissa oli mainintaa tyyliin "portilta sinut ohjataan oikeaan karsinaan" ja "sirun toimivuus testataan ennen lähtöä". Ei mitään tietoa näistä. 10 minuuttia ennen starttia sain näkyviin lähtökarsinoiden portit ja näihin sitten "jonotettiin" isona sekavana laumana. Härskimmät kiilasivat minkä kehtasivat mutta sekään ei hirveästi auttanut. Lähtölaukaus pamahti vähän ennen omalle alueelle pääsyä ja huomasin että sekä oma että viereinen hitaampi lähtöryhmä päästettiinkin matkaan samaan aikaan. Viitisen minuuttia meni että pääsi kävelemään oman aidatun alueensa läpi ja hitaamman porukan kanssa kohti starttiviivaa. Jos olisin mennyt tuon isomman hitaammille tarkoitetun karsinan läpi, olisin päässyt nopeammin viivalle, mutta tämä oivallus tuli liian myöhään.

Itse reitti oli kaunis ja nähtävää riitti. Mukulakivikadut ovat kyllä melko huonossa kunnossa ja isoja lätäköitä muodostui sinne tänne koko aamun ja aamupäivän kestäneessä sateessa. Reitin varrella huolto oli toimivaa, 5km välein juotavaa ja myöhemmin myös syötävää. Nousuja ei paljoa ollut mutta ihan viime kilometreillä pitkä ja loiva ylämäki ylös tunnelista söi miestä.

En tiedä onko reitti erityisen nopea noin yleisesti mutta itselle paukahti ennätys ja jäi hyvä mieli. Maalin tarjoilut aika perussettiä, juotavaa ja pikku purtavaa. Maalialue oli myös aika ruuhkainen joten en ehkä päässyt kaikille herkkupöydille siinä ryysiksessä. Pääasia oli että sai lämmittävän folion ylle ja sitä juotavaa :)

Ihme porukkaa kyllä näkee näissä massajuoksuissa. Naamiaisasuja. Hassuja hattuja. Reppu selässä juoksijoita, eikä siis mikään juoksureppu tai juomareppu vaan ihan normi reppuja keikkumassa. Vesipulloa jakavat herrat, kaatoivat vesipullosta toiseen vettä juomapöydän edessä, jossa oli siis jaossa juuri näitä vesipulloja. Yms yms..

T: Juha Palenius

Muizenberg Mountain Run

2014-12-19T19:38:40+02:00

ETELÄ-AFRIKKA

29.11.2014

Ja näin reitti menee.

Kisa juostaan Muizenbergin kylän tuntumassa Silverminen vuorialueella aivan Kapkaupungin liepeillä. Kisamaasto on vaativa. Mäkitreeniä on ehdottomasti oltava alla sekä harjoittelua epätasaisella pohjalla juoksemisesta.

Juoksu pitää aloittaa lämmittelyllä ilmoittautumispaikalta lähtöpaikalle n. 1,8 km. Lähtöpaikalle ei saa parkkeerata autoja. Lähtöpaikka on aivan vuoren juurella. Lähtö käynnistyy aamulla klo 7 siten, että lähtöryhmät , joita on 10, lähetetään matkaan kahden minuutin välein. Ryhmissä on juoksijoita noin 10.

Sarjoja löytyy miehille ja naisille 16 - 39 v. sekä yli 40 v. Kokonaisnousua on 866 m. Matkan pituus on 14 km. Nopeimman miehen aika tänä vuonna oli 1.29, nopeimman naisen 1.45. Oman kategoriani (naiset 40v. ja yli) paras tulos oli 1.54. Yhteensä juoksijoita oli satakunta.

Mukana pitää ehdottomasti olla täysi juomavarustus, sillä järjestäjän toimesta ei ole muuta huoltoa kuin lääkinnällinen apu ja reitin ohjaus. Myös puhelin on oltava mukana, johon on tallennettu järjestäjän numero hätätilanteita varten.

Reitti alkaa kivisellä ja hankalalla polkunousulla 500 m ylöspäin kilometrin matkan. Tämä on reitin rankin osuus. Sen jälkeen juostaan huipulla muutama sata metriä edelleen kivistä polkua, jonka jälkeen aletaan laskeutua alaspäin suhteellisen helppoa polkua. Tämän jälkeen reitti lähtee alaspäin muuttuen jälleen kiviseksi ja hankalaksi ja meno on alamäestä huolimatta hidasta. Ihan pohjalle ei mennä vaan jälleen lähdetään nousemaan kivistä polkua ylöspäin kolmen kilometrin verran. Reitin yksi helpommista jaksoista osuu nousun jälkeen. Suhteellisen tasaista soratietä useiden kilometrien ajan. Sitten jälleen aletaan nousemaan, mutta tämä osio on helpohkoa juostavaa. Sitten tullaan reitin vaikeimpaan alamäkeen eli samaan mäkeen , joka oli kilpailun lähtönousuna. Juokseminen, edes reipas käveleminen, on mahdotonta. Jalkoihinsa on katsottava koko ajan. Muljahtamisen vaara on suuri. Kun päästään alas, niin juostaan vielä parisen kilometriä maaliin. Tämä osio on asfalttia.

Miten sitten oma juoksuni meni.

Alku lähti hyvin. Nousu oli totisesti rankka. Polku ei ollut tasainen mistään kohtaan ja kivet epätasaisia. Välillä joutui avittamaan käsillä, jotta pääsi ponnistamaan seuraavalle kivelle. Huipulla en malttanut juosta juuri ollenkaan vaan otin kuvia ja huokailin näkymiä. Upeita maisemia riitti koko matkan. Tällaisen tasamaan tallaajan meno pysähtyi lähes tykkänään henkeäsalpaavien näkymien vuoksi.

Ensimmäiset oireet jo kotimaassa alkaneesta pohjevaivasta alkoivat ensimmäisessä alamäessä. Seuraavassa ylämäessä ponnistaessani kivelle, pohje revähti ja juokseminen jäi siihen. Kirosanoja ja hätäännystä. Sain kuitenkin mielestäni loistavan idean, että minähän voin vetää jalkaani perässä ja päästä maaliin. Tähän johtopäätökseen päädyin, koska virheellisesti luulin olevani jo matkan loppupuolella. Näin ei kuitenkaan ollut vaan matkaa oli vielä yli puolet jäljellä. Kyyneliä niellen urheasti könkkäilin eteenpäin vetäen kipeää jalkaani mukanani. Tuska vain yltyi. Viimeisen alamäen tulin suurin piirtein pyllymäkeä alas.

Vielä kuitenkin suunnittelin "juosta" maaliin (hullu mikä hullu!) mutta loppuasfaltille päästyäni ja yrittäessäni ponnistaa pohje antoi sen verran tiukan neuvoa antavan vihlauksen, että ymmärsin jättää siihen. Keskeytys 12 km kohdalla. Aikaa oli mennyt siihen mennessä 3,5 tuntia.

Myöhemmin tunsin mojovasti myös toisen jalkani omaavan lihaksia. Sehän oli kannatellut viallista jalkaani koko matkan ja joka ainoa lihas aivan murjottu. Siinä meni sitten loman suunnitelmat uusiksi. Tuli paljon autossa istumista ja paikallaan oloa.

Tämä kostautui ikävällä tavalla. Sain samaiseen vammapohkeeseen laskimotukoksen. Tukos ilmeni vasta parin päivän päästä kotiintulosta. Ihmettelin yhä vain yltyvää särkyä, mikä säteili jo nivusiin asti. Samalla pohje oli erittäin kipeä ja kosketusarka kuitenkin eri kohdasta kuin missä varsinainen revähdys oli. Hälytyskellot alkoivat soida päässä ajaen siltä istumalta tutkimuksiin. Onneksi. Nyt on se tauti hoidettu. Revähdys sen sijaan estää edelleen juoksemisen.

Etelä-Afrikasta noin muuten.

Tällä kertaa vierailimme Kapkaupungin liepeillä, joka on hyvin mäkistä seutua mutta äärimmäisen kaunista. Aikaeroa Suomeen ei ole (Suomen ollessa kesäajassa kylläkin - 1h). Kapkaupungin seutu on kuuluisaa viinialuetta. Viinitilat järjestävät majoitusta ja ravintolapalveluja. Ruoka on aivan järjettömän hyvää ja viini edullista. Maan hintataso on yleisestikin Suomea edullisempi.

Perille pääsee suurien vaihtoasemien, mm. Lontoo, Amsterdam, Frankfurt, kautta. Me lensimme Lontoon kautta, jolloin menomatkan pitkän lennon osuus kesti Johannesburgiin noin 10 tuntia ja sieltä Kapkaupunkiin noin 2,5 tuntia. Takaisin lensimme suoraan Kapkaupungista, jolloin Lontooseen pääsimme noin 11,5 tunnissa. Pienenä yksityiskohtana kerron tässä, että lento Johannesburgista Kapkaupunkiin oli mielenkiintoinen, koska lensimme matalalla ja siten näimme mukavasti eri maisematyyppejä. Lento matalalla on kuulemma mahdollista silloin, jos on kirkas sää eikä ilmassa ole ruuhkaa.

Mikäli haluaa nähdä paljon on vuokra-auto kätevä ratkaisu. Samalla voi majoittua kauniisiin viinikyliin tai merenrannalla oleviin kyliin eikä tarvitse jumiutua pelkästään Kapkaupunkiin. Huonona puolena on vasemman puoleinen liikenne. Tiet ovat hyviä, mutta liikenteessä ajetaan kovaa.

Nähtävyyksistä Kapkaupungin alueella on tietysti ehdottomat Pöytävuori (jonne voi myös vaeltaa ylös) ja Hyväntoivonniemi. Waterfrontin satama-alue on suuri turistialue. Muualla maassa täytyy ehdottomasti mennä safarille. Se kylläkin on vain autossa istumista, mutta pää pyörii sen verran, että se kyllä käy sen päivän liikunnasta.

Rikollisuudesta puhutaan Etelä-Afrikan kohdalla paljon. Olemme olleet maassa kolme kertaa eikä kertaakaan ole käynyt mitään ikävää. Paikallisten mukaan ikävyydet keskittyvät enimmäkseen suuriin kaupunkeihin.

Olen osallistunut kahteen etelä-afrikkalaiseen juoksuun ja jos vertaa suomalaisiin kisajärjestelyihin tai keski-eurooppalaisiin niin ihan samaiselle tasolle eivät yllä. Sen sijaan palvelu on loistoluokkaa. Kun lähetin jonkin kysymyksen sähköpostilla niin tuskin sain noustua tuolilta, kun jo vastaus tuli.

Tuloslinkki

Pirjo Harjunen

Kuvia:

Costa Rican maratonreissu

2014-12-18T22:17:00+02:00

Lensin Costa Ricaan perjantaina 29.11. Koneen vaihdot oli Pariisissa ja Panamassa, kokonaismatkaaika reilu 22 tuntia. Ensimmäisen viikon kiertelin maan itäosissa. Muutaman päivän vietin Karibianmeren rannikolla. Siellä oli melko sateista, mutta lämpötila oli kuitenkin lähes hellelukemissa. Paluumatkalla pääkaupunkiin kävin katsomassa maan korkeimman tulivuoren Irazun. Sinne pääsi autolla ajamaan yläs asti, 3 400 metriin. Vuokra-auto (Toyota Yaris) oli kyllä kovilla.

Maraton juostiin pääkaupungissa San Josessa. Kaupunki sijaitsee melkein kilometri merenpinnan yläpuolella ja siellä oli hieman viileämpää, kyllä sielläkin lämpötila jonkin verran yli kahdenkymmenen nousi. Saavuin kaupunkiin perjantaina 5.12. Lauantaina kävin hakemassa osallistujan paketin parin kilometrin päästä stadionilta. Pussissa oli numerolappu, zippi ja paita. Paita on tekninen, hihaton ja harmaa-oranssi väriltään. Mitään expoa tai pastapartya ei ollut. Kilpailupäivänä alueella oli Polarin koju, ja numerolapun mukana saadulla kupungilla olisi saanut 10% alennuksen Polarin tuotteista.

Pussissa oli myös infopaperi kisaa varten. Kaikki ohjeet olivat espanjaksi. Espanjaa en osaa, mutta google-kääntäjällä sain käännettyä kohdat, jotka eivät muuten olleet ilmeisiä. Myös tapahtuman kotisivut piti kääntää google-kääntäjällä, jos halusi jonkun muun kuin espanjankielisen version. No onhan noita maratoneja tullut sen verran juostua, että ei mitään kovin yllättävää ohjeissa enää tule vastaan.

Eipä ollut ruuhkaa numerolappua hakiessa, niin kuin ei seuraavana päivänä ollut ruuhkaa lähdössäkään. Tulosluettelosta näkee, että maratonilla oli 275 juoksijaa, ja puolikkaalla 460. Siis aika pieni tapahtuma isossa kaupungissa.

Kilpailupäivänä puin kisavaatteet päälle, laitoin vähän varavaatteita reppuun ja läksin hyvissä ajoin stadionille. Turhan aikaisin. Sain odotella puolisentoista tuntia lähtöä. Maratoonareiden ja puolikkaan juoksijoiden lähtö oli yhdeltä iltapäivällä. Muutama minuutti ennen maratoonareita laitettiin pyörätuolikelaajat matkaan.

Esitteistä sain sellaisen kuvan että reitti on melko tasainen. Eipä se siltä tuntunut. En tuolta netistä löydä reitin korkeuseroja, mutta oli se varmaan toiseksi mäkisin juoksemani kaupunkimaraton, Jerusalemin maratonin jälkeen. Enimmäkseen mäet olivat pitkiä ja loivia, mutta pari vähän jyrkempääkin mahtui mukaan. Loivissa alamäissä oli mukava rullata, ylämäissä meno tahtoi hyytyä. Ei sattunut mitenkään hyvä juoksupäivä, ehkä aikaero, ilmaston muutos ja alkuviikon reissaaminen vielä painoi kropassa.

Viimeisellä kierroksella ei juoksu tahtonut rullata enää edes alamäissä. Ylämäissä tuli aika paljon kävelyä. Maraton juostiin kolmena kierroksena. Reitti kävi ensin tekemässä lenkin kaupungin keskustassa ja sitten palattiin satadionin luo ja tehtiin kierros vastakkaisessa suunnassa, eli kolme noin 14 kilometrin pituista lenkkiä. Vettä oli tarjolla riittävän usein, välillä parin kilometrin välein. Mutta vain yhdessä kohtaa oli tarjolla urheilujuomaa, vesimelonia ja banaania. Vesi ja urheilujuoma oli pakattu pieniin muovipusseihin, joihin mahtui ehkä pari desin nestettä. Muuten kätevä systeemi, mutta kun pussin aukaisi hampaillaan, niin neste tahtoi ruiskuta sinne tänne jos ei ollut tarkkana. Vesimeloni kyllä sopii oikein hyvin maratonin välipalaksi.

Se mikä eniten erosi aiemmin juoksemistani kaupunkimaratoneista oli liikennejärjestelyt, eli niitten puute. Juoksijoille oli kyllä ainakin osan matkaa erotettu oma kaista, mutta edes se ei ollut kokonaan autoilta rauhoitettu, eikä liikenteenohjausta ei ollut kaikissa risteyksissä. Ensimmäisellä kierroksella yhdessä risteyksessä oli aikamoinen härdelli. Ilmeisesti risteystä ei oltu ehditty sulkea, kun autoja oli pitkin ja poikin risteystä ja juoksijat saivat puikkelehtia autojen väleistä miten parhaiten pääsivät. Samaan aikaan pyörätuolikelaajien kärki tuli takaisin samaa reittiä, eivät varmasti selvinneet pysähtymättä siitä kohtaa. Välillä siellä sai itse toimia liikenteenohjaajana ja nostaa kämmenen ylös risteystä lähestyessä, että pääsisi menemään pysähtymättä. Onneksi paikalliset olivat pääosin kohteliaita autoilijaita ja päästivät yleensä juoksijan menemään ensin, mutta ylimääräistä stressihän se aiheuttaa kun saa varoa autoja ja reitillä toikkaroivia jalankulkijoita.

Keskustassa ongelmana olivat enimmäkseen jalankulkijat. Sunnuntai tuntui olevan vilkas shoppailupäivä ja ihmiset ylittivät jatkuvasti katua sekä suojatien kohdilta että muualta. Suurin osa porukasta ei varmasti edes tiennyt, että kaupungissa on maraton eivätkä osanneet yhtään varoa juoksijoita, joten juoksijoiden oli varottava jalankulkijoita. Siellä sai tosiaan pujotella jalankulkijoiden seassa. Ensimmäisellä kierroksella yhden suojatien kohdalla oli yksi mummo kadun pinnassa verissä päin, oli varmaan joutunut jonkun juoksijan jyräämäksi, no onneksi siinä oli auttajia mummoa hoivaamassa. Kaikista ruuhkaisin keskustapätkä oli vain reilu kilometri joka kierroksella, mutta kuitenkin.

Lisäksi viimeisellä kierroksella piti siirtyä yhdessä kohtaa juoksemaan kapealle, kuoppaiselle jalkakäytävälle, kun yksi reitillä ollut vilkas katu oli avattu liikenteelle jo kolme ja puoli tuntia lähdön jälkeen. No toisaalta oma vika, kun olin niin hidas, että olin vielä siinä vaiheessa radalla. Viimeisen kierroksen väsähtämisen takia loppuaika meni vajaa minuutti yli neljän tunnin.

Maraton järjestettiin jo 19. kerran, joten ihmettelen kyllä, että liikenteenohjaus oli niin surkeaa. Ilmeisesti ihmiset eivät ole antaneet palautetta tai sitten asian tilaa pidetään normaalina. Kyllä siellä paikallisetkin raivosivat eteen kurvaaville autoille ja reitillä hortoileville jalankulkijoille, mutta ilmeisesti sielläpäin ajatellaan, että se kuuluu asiaan.

Jos olisin ollut täysin hölkkämaratoniasenteella liikenteessä, niin ei nämä jutut oli niin haitanneet, mutta kun yrittää pitää vauhtia (tällä hetkelä 4 tunnin maratonaika vaatii multa pientä puristusta), niin tuollaiset ylimääräiset stressitekijät rupeaa nyppimään.

Kisapäivänä sää oli kohtuullinen. Lämpöä ehkä 22-24 astetta. Pilvipoutaa, hiostavan kosteaa, jossain vaiheessa ripsautti muutaman pisaran vettä. Aika ajoin pientä tuulen virettä.

Kaiken kaikkiaan jäi vähän huono maku kisasta, mutta tulipahan koettua vähän erilainen maraton ja uusi maa ja uusi kaupunki plakkariin. Eli maratonia en osaa suositella, mutta lomamaana Costa Rica on ihan OK.

Maratonin jälkeen ajelin ensin vähän pohjoisen suuntaan. Piti käydä katsomassa vielä toinen tulivuori, Arenal, se kun näyttää myös kauempaa katsottuna tulivuorelta (kekomainen muoto). Tulivuoren huippu oli koko ajan pilvien peitossa, paitsi minuuttin verran illan suussa, mutta juuri silloin ei ollut kamera käsissä, joten en saanut siitä kunnon kuvaa. Loppulomaksi ajelin maan länsiraannikolle, Tyynenemeren puolelle, Samara-nimiseen kohteeseen. Siellä oli koko ajan aurinkoinen sää ja lämpötila kolmessakymmenessä. Pitkiä hiekkarantoja piisasi, ja kun ei ollut turistikausi, niin tilaa oli.

Reilussa kahdssa viikossa tuli auton mittariin reilu 1 300 kilometriä. Tiet olivat pääosin aika kuoppaisia ja kapeita. Moottoritielläkin nelikaistainen tie saattoi muuttua kaksikaistaiseksi sillan kohdalla ja pienemmillä kaksikaistaisilla teillä sillan kohdalla oli yleensä vain yksi kaista ja jommalla kummalla puolella siltaa kärkikolmio, niin että sillalle pääsi ajamaan vain yksi auto kerrallaan. Tieviittoja on käytetty aika säästeliäästi. Sain monta kertaa pysähtyä lukemaan karttaa. Maantiekarttaa en onnistunut mistään löytämään, piti pärjätä netistä tulostetuilla vähän karkeimmilla kartoilla. Pari kertaa täytyi pääkaupungissa paikantaa itsensä kännykän kartasta, kun olin vähän eksyksissä enkä jaksanut enää haarukoida oikeaa kohdetta.

Ihan mukava maa Costa Rica on turisille. Löytyy vuoristoa, sademetsää, hiekkarantaa. Ruoka oli hyvää. Etenkin aina aamupalalla tarjolla olleet mehukkaat trooppiset hedelmät ja riisi-papusekoitus jäivät mieleen. Hintataso jonkin verran Suomea alempi. Kaikissa hotelleissa halvimmasta (n. 20€) kalleminpaan (noin 80€) hintaan kuului langaton nettiyhteys, joka toimi vielä suht nopeasti. Tuossa halvimmassa hotellissa hintaan ei kuulunut aamupala, mutta muuten hotellien aamupalat olivat runsaat.

Tulomatkalla koneen vaihdot olivat Mexico Cityssä ja Pariisissa. Kotimatkaan tuhtaantui noin 24 tuntia, kun Pariisiin saavutiin pari tuntia myöhässä ja pääsin vasta myöhemmällä koneella Helsinkiin.

Lisäys: Unohtui mainita noista matkalla näkemistäni eksoottisista eläimistä. Laiskiaisia kävin katsomassa 'laiskiaisten turvakodissa'. Luonnossa näin leguaanin ja sitten pari sellaista, joita piti googlata vähän pidempään: toinen niistä taisi olla coati ja toinen oli varmuudella Armadillo. Lisäksi yhtenä aamuna hotellin ikkunan takana pörräsi kolibri. Vähemmän eksoottisista eläimistä täytyy mainita kulkukoirat, niitä siellä piisaa.

Anssi.R

Tuloslinkki: http://marathoncostarica.com/bienvenidos/resultados.php

Kuvia:

Laiskainen

Pilvien yläpuolella

Irazu-tulivuoren kraateri

Numerolapun haku

Stadion. Miehet rakentavat ajanottosysteemiä.

Kokoontumisalue,sekä ennen maratonia että maratonin jälkeen

Paita ja mitali

Matkalla länsirannikolle

Kuva rantabaarin siimeksestä hiekkarannan suuuntaan

Parin kilometrin päässä kylästä oli melkein autio hiekkaranta

Lämmintä +30, meri, loiva, lähes autio hiekkaranta, palmut tarjovat tarvittaessa varjoa. Ihanteellinen rantalomapaikka.

Riikan maraton

2014-05-27T23:24:15+03:00

18.5. sunnuntaina kävin Riikassa kipittämässä maratonin. Lähdin reissuun jo torstaiaamuna 7.30 lautalla Tallinnaan. Siellä vietin reilun vuorokauden museoissa kierrellen. Kävin kyllä torstaina 10km lenkilläkin. Perjantaipäivällä lähdin bussilla Riikaan. Matka kesti 4,5h ja maksoi 13€. Siinä ehti nähdä Viron ja Latvian maaseutua. Riikassakin perjantaina kiertelin aika paljon kaupungilla ja museoissa. 6km kevyen lenkin juoksin myös. Lauantaina huomasinkin, että jalat on ihan sippi helteessä kaupungilla kiertelystä. Pidin vapaapäivän. Numerolapunkin olin jo perjantaina hakenut.

Expossa ei ollut ruuhkaa. Tiskille pystyi vaan kävelemään ja hakemaan numeron. Muutama myyntitiski siellä oli, mutta ei kyllä mitään ostettavaa. Juoksupaitaakaan en saanut, vaan siitä olisi erikseen pitänyt maksaa.

Lähtö tapahtui tältä suoralta. Leveyttä riitti, mutta silti juutuin vähän ruuhkaan, koska lähdin aika takaa. Tavoite oli juosta ilman kiirettä ja katsella maisemia. Muutama kilsa meni ennen kuin pääsi vapaasti juoksemaan omaa tahtia. Maratonilla ei ollut ilmeisesti kuin vajaat 2000 juoksijaa, mutta puolikkaan juoksijat lähti samaan aikaan ja niitä oli noin 10 000.

Muutama järjestäjän ottama kuva matkalta. Vasemmalla juostaan vapauden patsaan kohdalla, jossa oli aika paljon ihmisiä ja noin 200 henkinen kuoro laulamassa Latvialaisia lauluja. Siitä juostiin kahdesti ohi. Oikealla ollankin jo loppusuoralla.

Pakollinen kuva vanhasta kaupungista. Tässä ravintolassa söin pastaa lauantaina. Pasta carponara 4€. Ihan riittävän iso annos ja hyvääkin oli.

Juoksupäivänä oli lämpöä yli 25 astetta, mutta pilvistä oli onneksi. Edellisenä päivänä oli paljon kuumempi. Juoksu kulki ilman mitään ongelmia. 5 minuutin kilmetrivauhtia juoksin alusta loppuun. En kyllä tarkistanut väliajoista. Niitä sai 5 kilometrin välein. Loppuaika oli 3.39.50. Mukava reissu.

Miikka

Aulankojuoksu 2014

2014-05-04T19:10:37+03:00

Käytiin Joukon kanssa juoksemassa Aulangolla Kenguruita maailmankartalta. Oli kiva tapahtuma ja Joukolla juoksu kulki. Olin kahteen kilometriin Joukon peesissä, mutta sitten alkoi kahden kilometrin ylämäkiosuus ja minulla hymy hyytyi. Jouko erkani pikkuhiljaa horisonttin taakse. Lopulta Jouko voitti loppukiritaistelussa M60-sarjan sekunnilla. Aika oli 40.26. Se on hyvä aika mäkisellä reitillä. Minun aika oli 43.05. Sillä tuli 10. sija M40-sarjassa.

Kuva juoksun jälkeen. Naamasta näkee kummalla kulki ja kummalla ei.

Täytyy toivoa, että minulla vauhdin hyytyminen johtui viikolla sairastetusta vatsataudista. Viikon päästä on SM-maastot. Siellä täytyy taas keksiä lisää selityksiä...

Joukon kanssa jatketaan siis ensi lauantaina kevätkiertuetta. Katsotaan miten silloin juoksu sujuu.

Miikka