Kengurublogi

keskiviikko, 28. marraskuu 2018

Sairauskertomus (Anssi Reponen)

Taustaa

Keväällä 2010 minulla oli TIA-kohtaus, jonka syy jäi epäselväksi. Silloin kohtaus ilmeni kaksoiskuvana, joka kesti ehkä minuutin-pari. Tapaus tutkittiin perusteellisesti Meilahdessa eikä mitään merkkiä tukoksesta kokeissa tai magneettikuvissa löytynyt. Minulle kuitenkin määrättiin kolesterolilääkitys sekä tukoksen estolääkitys. Mutta kun kerran mitään todisteita tukoksesta ei ollut niin itsekin sitä rupesi miettimään, että oliko kohtaus todellinen vai kuvittelua. Niinpä parin kuukauden jälkeen jätin lääkkeet pois. Tuntui tyhmältä syödä lääkkeitä mahdollisesti ihan turhan takia. No, nyt kahdeksan ja puoli vuotta myöhemmin selvisi, että olisi kuitenkin kannattanut jatkaa lääkärin määräämien lääkkeiden ottamista.

Aivoinfarkti

Torstaina 15.11.2018 lopetin työt toimistolla noin 16:00, menin työpaikan alakerran pukuhuoneeseen vaihtaakseni lenkkivaatteet. Oli tarkoitus juosta Kumpulasta Tikkurilaan. Istuin pukuhuoneen penkille, ja silloin kohtaus iski. Tuli ikään kuin huimauskohtaus, näkökenttä meni sumeaksi tai tunnelimaiseksi (en tosin heti tätä tajunnut). Oli hieman heikko olo ja väsytti. Painoin pään alas polvien väliin ja olo vähän helpotti. Sitten makasin hetken selällään lattialla jalat penkille nostettuna, mutta kun olo ei juuri parantunut päätin vaihtaa lenkkivaatteet. Sain vaihdettua lenkkivaatteet, mutta koska olo oli yhä hutera ja väsytti päätin istua jonkin aikaa alakerran kahvion sohvalla. Olo ei parantunut ja ajattelin, että pakko tästä on lähteä kotia kohti, mutta koska olo ei ollut normaali päätin jättää lenkin väliin ja kävellä/hölkätä Pasilaan, josta menisin junalla Tikkurilaan.

Kumpulasta Pasilaan menee kävely/pyöräilytie. Vaikka yritin hölkätä tien oikeata reunaa, niin jatkuvasti ajauduin pois tieltä. Näin jälkeenpäin ajatelleen ongelmat suoraan kulkemisen kanssa johtuivat ilmeisesti siitä, että käskyt aivoista eivät kulkeneet oikealle puolelle ja lisäksi näkökenttä oli rajoittunut niin että en nähnyt oikealle puolelle juuri ollenkaan. Ilmeisesti normaalitilassa kun ihminen kulkee tien laidassa niin näköaisti automaattisesti havainnoi missä on tien reuna ja henkilö pysyy tiellä ilman ongelmia. Minä taas ajauduin jatkuvasti pois tietä ja huomasin sen vasta kun putosin asfaltilta pois, ilmeisesti huomasin tien reunan vasta kun se oli suoraan kohdalla. Selvisin kuitenkin kompuroiden Pasilaan ja lopulta Tikkurilan junaan.

Vaikka junassa voi maksaa vain matkakortilla, niin yritin itsepintaisesti maksaa pankkikortilla! Ihmettelin kun ei toimi ja menin toisenkin automaatin luokse, sama homma. Tuossa vaiheessa ei näköjään normaalikaan ajatustoiminta toiminut niin kuin olisi pitänyt. Lisäksi kun laitoin jotakin oikeaan käteen (lompakko) ja tein jotain muuta toisella kädellä (pankkikortin näyttämien automaatille), niin tavara putosi oikeasta kädestä. Myöskään kännykän käyttäminen ei tahtonut millään onnistua, kun näytön skrollaaminen/ tökkiminen oikean käden etusormella ei meinannut onnistua. Välillä tuntui, että oikea käsi ei liiku vaikka sitä kuinka yritti käskeä. Sitten kun sen otti vasempaan käteen ja ravisteli hieman niin se totteli jonkin aikaa.

Kuitenkin kun mitään kipuja ei ollut, niin olo oli vain outo ja jopa tietyllä tapaa hauska, ei ollenkaan pelottava. Nyt kun tapahtumia kertaa paperille, niin ihmettelee, kuinka tilanteen vakavuutta ei tajunnut. Oireet olivat kuitenkin niin ilmeiset.

Lääkäriin

En siis osannut maksaa junamatkaa matkakortilla, joten menin pummilla Tikkurilaan. Tikkurilan asemalla jäin taas joksikin aikaa ihmettelemään oloa. Mietin että onkohan tämä normaalia ja meneeköhän tämä ohi. Pitäisikö mennä kotiin odottamaan olon paranemista vai lääkärille. Päätin kuitenkin mennä käymään Teveystalossa, joka on samassa rakennuksessa Dixi-kauppakeskuksessa. Dixin käytävää kävellessä törmäilin jatkuvasti oikean puoleiseen seinään.

Terveystalossa oli vapaa lääkäri ja pääsin heti vastaanotolle. Oireet kerrottuani hän melkein saman tien kirjoitti lähetteen Peijakseen ja vielä kysyi, että tilaako ambulanssin vai menenkö taksilla. Sanoin meneväni taksilla, kun olo ei kauhean huonolta tuntunut.

Kävin kuitenkin vielä kotona suihkussa ja vaihtamassa vaatteet ennen Peijakseen menoa. Hotelli Vantaan edestä otin taksin Peijakseen. Kun lähdettiin liikkeelle huusin vielä kuskille, että väärä suunta, ilmeisesti suuntavaisto oli sekaisin tai luulin asuvani yhä Leppäkorvessa. Kun kuski rupesi väittämään vastaan, niin itsekin tajusin että oikeaan suuntaan ollaan menossa.

Sairaalassa

Peijaksen päivystyksessä piti ensin ottaa jonotusnumero ja jonotta vähän aikaa ennen kuin pääsin sisään. Sen jälkeen lääkäri/hoitaja kävi aika ajoin kyselemässä että vieläkö on outo olo. Muistelisin että olo normalisoitui joskus kello 9-10 maissa. Ilmeisesti silloin tukos liukeni. Eli kohtaus kesti noin 5-6 tuntia.

Vietin sairaalassa viisi yötä. Verikokeita otettiin paljon. Kaulavaltimot ja kallo kuvattiin. Aloin syödä tukoksen estolääkkeitä. Sunnuntaina otetuissa magneettikuvissa näkyi vaalea alue, joka lääkärin mukaan kertoi tukoksesta eli oli tapahtunut aivoinfarkti. Ja koska jälki oli vasemmalla puolella niin oikean puolen oireet täsmäsivät löydökseen.

Lääkäriltä sain tietää, että mitään liuotusta ei torstaina oltu aloitettu, koska siihenkin kuulemma liittyy riskejä. Ilmeisesti oireet olivat sen verran lievät että odotettiin niiden menevän ohi. Tai sitten kohtauksen alkamisesta oli jo liian pitkä aika. Minun puhe oli koko ajan suhteellisen selkeää, ehkä hieman puuromaista, pystyin seisomaan suorassa vaikka oikea puoli tuntui heikolta, pystyin laittamaan sormenpäät edessä yhteen ja koskemaan sormilla nenänpäähän, kasvot eivät roikkuneet.

Tiistaina ennen kotiutusta Peijaksessa oli vielä neuropsykologinen testi, jonka tulosten perusteella kielellisen lähimuistin kanssa on ongelmia. Testissä testaaja esimerkiksi luetteli 10 kpl toisiinsa liittymätöntä sanaa (mm. talo,neula,tyttö...) jotka piti heti perään pystyä toistamaan. Toinen kielellinen tehtävä oli, että testaaja kertoi pari lyhyttä tarinaa ja sitten piti kertoa omin sanoin mitä tarinoissa tapahtui. Kun kaikkea ei muistanut, niin testaaja kysyi tarinoista tyyliin “missä kaupungissa kolari tapahtui” tai “minä viikonpäivänä tämä tapahtui" ja näihin piti osata vastata. Sitten välillä oli laskutehtäviä ja piirrostehtäviä ja sitten taas palattiin muistelemaan sanalistoja ja kerrottuja tarinoita. Sanalistojen ja kerrottujen tarinoiden muistamisessa oli ongelmia.

Minusta nuo testit tuntuivat vähän keinotekoisilta, mutta lääkärin mukaan testin tulokset kyllä olivat odotusten mukaisia, kun tiedetään missä kohtaa aivoja tukospaikka oli. Täytynee uskoa lääkäriä.

Alla kuva, johon pyysin lääkäriä piirtämään tukoskohdan. Olen piirto-ohjelmalla vahvistanut lääkärin piirroksen. Tukoskohta on pieni ympyrä keskellä, vähän keskilinjan vasemmalla puolella (henkilön näkövinkkelistä katsottuna) hypothalamuksessa.

Kotiutus ja sairausloma

Tiistaina pääsin kotiin, mutta vielä keskiviikkona 21.11.2018 oli tapahtumaan liittyen viimeinen käynti Peijaksessa, jolloin sain lääkärintodistuksen, ja lääkereseptit ja muut hoito- ohjeet. Lisäksi sain kahdeksi vuorokaudeksi kannettavaksi sydämen toimintaa rekisteröivän Holter-laitteen. En odota sieltä mitään uutta tietoa.

Lopputulemana oli 3 kuukautta sairauslomaa ja ajokieltoa. Tukoksen estolääkitys ja kolesterolilääkitys. Alussa pari viikkoa myös disperiiniä aamuisin. Lisäksi pitäisi olla tulossa kutsu kuntoutukseen, jonka sisällöstä en vielä tiedä, ilmeisesti siellä treenataan lähimuistia.

Mitä tästä opin

Sitä tietenkin miettii olisiko tukos ollut estettävissä. Mahdollisesti, jos olisin ensimmäisen TIA-kohtauksen jälkeen (kevät 2010) jatkanut lääkkeiden syöntiä. Se taas on epäselvää olisiko lopputulos ollut parempi, jos olisin heti kohtauksen alkaessa älynnyt mennä sairaalaan. Olisiko liotus aloitettu? Lopputulos nyt kuitenkin on mikä on. Nyt tuntuu siltä, että selvisin säikähdyksellä. Toimintakyky on säilynyt enkä itse tunne, että kohtauksesta olisi haittaa, mutta jos aivoissa osa neuroneista on poissa pelistä, niin kyllä se varmaan jossain näkyy ja tuntuu.

Joka tapauksessa hyvästä kunnosta ei ole apua. Sillä taas lienee merkitystä, että minulla on perinnöllinen hyytymistekijään liittyvä geenimutaatio, APC-resistenssi. En tiedä sitten onko istumatyö yhdistettynä em. geenimutaatioon jonkinlainen riskitekijä. Ruokavaliota voisi viilata vielä vähempirasvaisempaan ja vähempisokerisempaan suuntaan. Muutama ylimääräinen kilo on vyötäröllä. Ehkäpä nyt löytyy motivaatiota pudottaa paino sinne ihan ihannelukemiin.

Tärkeää myöskin olisi nopeasti tunnistaa aivoinfarktin oireet. Potilas itse ei niitä välttämättä tunnista tai ei niistä välitä. Mitä nopeammin hoitoon pääsee sitä paremmat paranemisen mahdollisuudet. Tässä yleisimmät oireet:

- Toisen puolen ylä- tai alaraajan ohimenevä heikkous.

- Toisen kasvopuoliskon alaosan halvausoire, esimerkiksi

toisen suupielen roikkuminen.

- Vaikeus puhua tai ymmärtää puhetta.

- Toisen silmän näön hämärtyminen

- Huimaus, johon liittyy näkeminen kahtena,

nielemisvaikeus tai vaikeus muodostaa sanoja.

- Pelkkä äkillinen huimaus ei viittaa verenkiertohäiriöön.

Itsellä noista oireista oli toisen puolen heikkous, lievä huimaus, näkökentän sumeneminen/tunneloituiminen.

Tietoa TIA-kohtauksesta ja aivoinfarktista

Lopuksi tietoisku aiheesta. Tiedot on koottu Ilta-sanomien artikkeleista.

- Aivoinfarkti on Suomessa neljänneksi yleisin kuolinsyy, ja se on myös merkittävin aikuisiän vammaisuutta aiheuttava sairaus.

- Sairastumiseen vaikuttaa moni asia: geenit, ikääntyminen ja omat elintavat. Yksilöllinen riski syntyy geenien kautta: jos suvussa on useampia tapauksia, joissa aivoinfarkti on tullut alle 60-vuotiaalle, voi olla varma siitä, että itsekin on riskiryhmää geenien kautta.

- Tukkeuman aiheuttaja voi olla aivovaltimossa syntynyt verihyytymä, mutta useimmiten syynä on hyytymä, joka on lähtenyt liikkeelle kauempaa, esimerkiksi sydämestä tai kaulavaltimosta. Tällainen verihyytymä kulkeutuu veren mukana valtimoita pitkin, kunnes kiilautuu johonkin aivovaltimon haaraan.

Näin voit välttää aivoinfarktin 

1. Hoida verenpaine

– Verenpaine täytyy tietää, ja sitä kannattaa seurata arkioloissa kotimittauksin eikä lääkärin vastaanotolla. Riskit kasvavat iän karttuessa, mutta verenpaineen seuranta kannattaa aloittaa jo nuorena. Jos jättää nuorena verenpainetaudin hoitamatta, viisikymppisenä voi olla jo liian myöhäistä.

2. Tunne pulssisi

– Iän karttuessa kasvaa riski saada eteisvärinä, joka on yksi pahimpia aivoinfarktin aiheuttajia. Eteisvärinä ei välttämättä oireile millään muulla tavalla kuin epäsäännöllisellä pulssilla. Jos pulssi on epäsäännöllinen, eteisvärinä tulee diagnosoida.

3. Käytä tarvittaessa lääkkeitä

– Jos elintapojen korjaamisesta huolimatta saat verenpainetaudin tai eteisvärinän, silloin tarvitset myös lääkkeitä. Hyvillä elintavoilla pärjää pitkälle, mutta sitten kun on jo sairastunut, lääkkeetöntä vaihtoehtoa ei enää ole.

4. Tiedä kolesteroliarvosi

– Omista kolesteroliarvoistaan täytyy olla tietoinen ja hoitaa ne tarvittaessa. Ensisijaisesti ruokavaliolla, ja jos se ei riitä, lääkkeillä. Pelkkä kohonnut kolesteroli ainoana riskitekijänä ei ole kovin merkittävä asia, mutta sen merkitys korostuu, jos samalla ihmisellä on muitakin riskitekijöitä.

5. Syö terveellisesti

– Terveellisestä ruokavaliosta on paljon etuja. Yksi on se, että sen avulla voi välttää tyypin 2 diabeteksen, joka on aivoinfarktin riskitekijä. Ravinnon kova rasva on usein

syyllinen sydäninfarkteihin ja aivan samalla tavalla se voi tukkia kaula- ja aivovaltimoita ja aiheuttaa aivoinfarktin.

6. Pyri tavoitepainoon

– Tunne painoindeksin mukainen tavoitepainosi ja pyri siihen. Ylipaino ja keskivartalolihavuus ovat riski myös aivoverisuonille.

7. Älä tupakoi

– Tupakointi kiihdyttää valtimotautia, mikä johtaa suoraan suonen tukkeutumiseen. On osoitettu, että tupakointi on suuri riskitekijä jopa valtimoiden repeämiselle.

8. Harrasta reipasta liikuntaa

– Liikunnalla vaikuttaa monella tapaa myönteisesti. Se auttaa painonhallinnassa ja vaikuttaa edullisesti kudosten aineenvaihduntaan ja sokeritasapainoon. Sillä saattaa myös olla suoria vaikutuksia valtimotaudin ja infarktin kehittymiseen. Puoli tuntia hikiliikuntaa muutaman kerran viikossa riittää. Sen ei tarvitse olla kuntosaliharjoittelua, vaan reipas työmatkakävely tai -pyöräilykin riittää pudottamaan sairastumisriskiä.

9. Tunnista hälyttävät oireet

– Aivoinfarktiin tai muuhun aivoverenkiertohäiriöön viittaavat oireet on tärkeää osata ennakolta ulkoa. Soita aina välittömästi numeroon 112, jos jokin näistä oireista ilmaantuu äkillisesti: puhe puuroutuu tai sanoja on vaikea löytää, toinen suupieli alkaa roikkua, raajoissa tuntuu toispuoleista heikkoutta tai tulee näköhäiriöitä.

Terveyskirjasto: Aivohalvaus (aivoinfrakti ja aivoverenvuoto)

Aivoliitto: Aivoverenkiertohäiriöt (AVH)

torstai, 29. joulukuu 2016

Canberran maraton 11.12.2016

Nyt on sitten juostu maraton kengurumaassa. Olin lomareissulla Australiassa ja siihen piti tietenkin mahtua yksi maraton. Joulukuu on Australiassa kesäaikaa eikä maratoneja siellä silloin juuri järjestetä ilmeisesti liian lämpimän sään takia. Löysin sentään netistä muutamia, ja parhaiten matkaohjelmaan sopi 'Canberra Summer Marathon' Australian pääkaupungissa. Nettisivujen mukaan tapahtuman piti olla monipäiväinen kansanjuhla, jossa olisi sekä triatlonia että eripituisia juoksumatkoja. Pari päivää ennen kisaa tuli ilmoitus, että triathlon-tapahtuma on peruttu, mutta juoksut järjestetään suunnitelmien mukaan. Kansanjuhlasta ei ollut tietoakaan, pikemminkin kyse oli pienimuotoisesta hölkkätapahtumasta, mutta ei se menoa haitannut. Tärkeintä oli saada maratonkerkintä uudesta maasta.

Tapahtuma oli aika pieni, juoksijoita kaiken kaikkiaan reilut 150, joista maratoonareita 54, eli mistään massamaratonista ei tosiaan ollut kyse. Katsojia ei juuri ollut, muutamaa ilmeistä alan harrastajaa lukuun ottamatta. Hinta-laatusuhde oli surkea. Osallistumismaksu oli jotain 80 euroa eikä siihen kuulunut mitään muuta kuin ajanotto ja normaali huolto matkan varrella ja maalissa. Urheilujuomaa, Coca-Colaa,vettä, hedelmäkarkkeja. Siis ihan perushuolto, ei geeleja, banaaneja, eikä mitään suolaista. Maalissa oli sitten tarjolla vesimelonisiivuja ja omenalohkoja, urheilujuomaa ja vettä. Mitään t-paitaa, mitalia tai muuta ylimääräistä sälää ei osallistumismaksuun kuulunut. Myös tiedottamien oli mielestäni heikosti hoidettu. Nettisivuilla oli niukasti tietoa, mutta löytyihän sieltä lähtöpaikka ja -aika lopulta.

Maisemien puolesta reitti oli kyllä miellyttävä ja lisäksi melko tasainen. Juostiin järven rannan tuntumassa edestakaisella reitillä neljä kierrosta. Alusta oli osittain betonilaattaa, osaksi asfalttia ja pieni pätkä hiekkatietä. Lähtö oli aamulla klo 06:00, jolloin lämpötila oli ehkä 15 astetta. Auringon noustessa lämpötila kohosi, mutta onneksi oli pilvistä ja jonkin verran tuulista, niin ei tarvinnut kovassa paahteessa juosta. Viimeisellä kiekalla pilvet väistyivät ja aurinko rupesi porottamaan kunnolla, mutta onneksi paahteessa tarvitsi juosta vain muutama viimeinen kilometri. Alkumatkasta toiveissa oli neljän tunnin alitus, mutta pikku hiljaa juoksun edetessä tavoite karkasi, eikä yhtään huvittanut yrittää pyristellä vastaan vaan tyydyin hölkkäämään reilusti mukavuusalueella. Loppuaika oli reilu neljä tuntia. Tuloslinkki: http://tempus.racetecresults.com/results.aspx?CId=16516&RId=115

Maraton tuli siis juostua, mutta tähän loppuun vielä lyhyt matkaraportti. Korson kenguruja varmaan kiinnostaa, että näkyikö niitä kenguruita siellä Australiassa. Kenguruvaroitusmerkkejä ainakin näkyi teiden varsilla vähintään yhtä paljon kuin Suomessa hirvivaroitusmerkkejä. Itse kenguruja näin vain kaksi kertaa. Canberrassa minulla oli auto pari päivää vuokrattuna ja kun kävin ajelemassa kaupungin ulkopuolella osuin sattumalta suojelualueelle (http://www.tidbinbilla.act.gov.au/experience/recreation/the-sanctuary), jossa sitten näin kunnolla kenguruja ja muitakin eksoottisia eläimiä. Suojelualueella oli sellainen noin 10 km pituinen autolenkki, joka varrella sitten yhdellä niityllä kenguruja oli varmaan kymmeniä. Se verran kesyjäkin ne olivat, että niitä pääsi kuvaamaankin melko lähelle.

Suojeluialueen ulkopuolella näin vain kerran näitä pussieläimiä, kun tien vierestä lähti kaksi kengurua loikkimaan metsän (so. pusikon) suuntaan. Eli ei niitä kenguruja siellä ihan joka paikassa näe.

Sydneyn ja Canberran lisäksi kävin Keski-Australiassa katsomassa Ulurun. Komea kivi se on ja muutenkin siellä seudulla on hulppeat ja avarat maisemat. Mutta kuumaahan siellä oli. Auton lämpötilamittari näytti parhaimmillaan 43 astetta, virallinen sääsivu näytti 42 astetta, joten yli 40 siellä Ulurulla kuumimpana päivänä oli. Kiersin kiven jalkapatikassa (n. 10 km), tosin silloin lämpötila oli 'vain' jotain 33-35 astetta. Kiipeäminen kivelle oli juuri silloin kielletty, enkä sellaisella helteellä olisi sinne varmaan lähtenytkään kapuamaan.

Viimeinen matkakohde oli itärannikon pohjoisosassa oleva Cairns. Se on sellainen rantalomakohde kilometrien pituisine hiekkarantoineen. Yhtenä päivänä kävin järjestetyllä reissulla Isolla valliriutalla snorklailemassa. Vesi oli kirkasta, korallit kauniita ja kalat värikkäitä.

Loppuun kuvia:

Kenguruja:

Kenguruhampurilainen:

Uluru:

Hotellin vieressä oli kilometrikaupalla hiekkarantaa, mutta rannalla tällaisia varoitustauluja. No, oli siellä sitten parissa kohtaa verkoilla aidattu alue, jossa voi uida.

Sydneyn oopperatalo ja kaupungin keskustaa:

sunnuntai, 16. lokakuu 2016

Budapest maraton 9.10.2016

Lähtö Helsinki-Vantaalta lauantaina8.10 klo 9:30. Budapest on yllättävän lähellä, lentoaika vain kaksi tuntia. Kentältä sitten taksilla hotellille. Hotellilla vähän aikaa lepäilyä ja sitten numerolappuja hakemaan. Maratonin lähtö/maalialueelle, jossa myös kisakeskus sijaitsi, oli hotellilta matkaa kolme-neljä kilometriä, joten jalkoja säästääksemmme menimme metrolla. Miikkaa tiesi kertoa, että Budapestin metro on Eurooopan toiseksi vanhin. Vanhalta se näyttikin: asemat pieniä ja metrovaunut ja -tunnelit hyvin kapeita. Lunastimme kisapaketin, kiertelimme myyntikojuja ja kävimme pasta-aterialla. Lämpötila oli kymmenen asteen tienoilla, mutta kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ilma oli lähes tyyni, niin ulkoilusää aivan mukiinmenevä. No, eipä sitä ennen kisaa paljon viitsi kaupunkia kierrellä, joten palasimme melko nopeasti kaupan kautta hotellille lepäilemään ja tankkailemaan. Illalla tietenkin spekuluimme seuraavan päivän juoksua. Itse olin (yli)optimistinen ja uskoin, että kolmen puolen tunnin pintaan voisi olla mahdollisuuksia. Matti lähti hakemaan alle neljän tunnin aikaa. Karilla oli juoksut jääneet vähiin, joten puheli jo etukäteen yli neljän tunnin ajasta. Miikalla ei ollut päässyt kunnolla viime viikkoina treenaamaan flunssan takia, mutta odotimme kuitenkin Miikan olevan meistä veteraaneista parhaassa iskussa.

Kisa-aamuna sitten perineiset pähkäilyt juoksuvaatetuksen kanssa. Itse valitsin lyhyet trikoot ja t-paidan, pitkävartiset kompressiosukat lämmittivät sääriä, jalassa Asics GT-1000 sarjan kengät. Oli kuitenkin tulossa aurinkoinen ja suhteellisen tyyni sää ja vaikka aamulla oli melko koleaa, niin auringon noustessa lämpötila oli nousemassa yli kymmenen asteen. Jälkikäteen ajatellen kisavaatetuksen valinta osui itseltäni nappiin.

Lähtöalueelle matkatiin taas metrolla, tällä kertaa oltiin kuin sillit suolassa, kun vaunuihin ahtautui paljon muitakin maratoonareita. Siinä matkalla Miikka mainitsi jotain akillesjänteestä, että se oli 'napsahtanut' metron portaissa ja tuntui nyt kipeältä, että noinokohan sillä pystyy juoksemaan. Ennen lähtöä sitten normaalit rutiinit: varusteiden luovutus säilytykseen, bajamajaan jonotusta, pientä veryttelyä, että aamun viileydessä pysyy jonkilainen lämpö päällä.

Oikea lähtökarsina löytyi helposti ja kun pähtölaukaus pamahti, minulta kului melko tasan kaksi minuuttia lähtöviivalle. Aluksi kierrettiin iso puoliympyrän muotoinen Sankareiden aukio. Parin sadan metrin juoksun jälkeen aukion toisella puolella olin lentää turvalleni, kun jaka tökkäsi joko kadun reunakiveen tai viereisen juoksian kantapäähän. Vaivoin sain tasapainoni säilytettyä ja säästyin asfaltti-ihottumalta. Aukion jälkeen lähdettiin juoksemaan kaupungin keskustaa kohti pitkää suoraa katua pitkin. Sieltä sitten siirryttiin juoksemaan Tonavan toiselle rannalle, Budan puolelle. Aurinko paistoi kirkaasti ja vaikka monasti olen sanonut, että ei niillä maisemilla maratonia juostessa ole väliä, niin täytyy sanoa, että aurinkoisella Tonavan rantapenkalla oli nautinto juosta.

Ainut mistä en Budapestin maratonilla pitänyt oli monet neulansilmäkäännökset, eli juostiin yhteen suuntaa ja sitten kännytiin 180 astetta takaisin. Vauhtihan siinä väkisin tippuu. Tosin en tiedä onko sillä loppuaikaan sitten loppujen lopuksi pajonkaan merkitystä, ainakaan näillä meidän nopeuksilla.

Ennen kisaa siis olin toiveikas. Treenikilometrejä on tullut ihan mukavasti ja vetoharjoituksiakin on tullut tehtyä joka viikko viimeisen kahden kuukauden ajan. Tosin viikko ennen Budapestiä juostu testijuoksu (1/4-mara) Paloheinässä, kyllä kertoi aika hyvin mitä oli odotettavissa, mutta ajattelin, että ehkä palautuminen on kesken ja viikon 'levon' jälkeen kuntohuippu puhkeaa. No niin, juoksu kyllä kulki, mutta jalat eivät tuntuneet edes alussa niin kevyiltä kuin olisi pitänyt, jotta aikatavoite olisi mahdollista. Alkukilmetreistä alkaen pystyin pitämään vain muutaman sekunnin alle viiden minuutin kilometrivauhtia. Lisäksi vatsa tuntui pinkeän täydeltä. Olin tainnut tankata liikaa. Siinä muutaman kilometrin jälkeen sitten hölläsin aikatavoitetta, aluksi alle 3:35:een ja myöhemmin laskeskelin, että alle 3:40:een pitäisi pystyä. Viimeisellä kymmenellä kilometrillä piti antaa lisää periksi, kun kunto loppui ja jalat alkoivat mennä pökkelöksi. Loppuaika painui sitten 3:45:een. Vuoden paras aika jka tapauksessa, mutta en ollut tyytyväinen, kun ennakko-odotukset olivat korkeammalla, mutta tämä oli päivän kunto.

Maalissa Miikka oli ottamassa vastaan ja siinä vaiheessa kuulin, että hän oli jättänyt leikin kesken jo sadan metrin juoksun jälkeen. Akillesvamma olikin sen verran paha, että juokseminen oli mahdotonta. Muita kenguruita en matkalla bongannut, mutta Suomalaisia juoksijoita ja kannustajia matkan varrella kylläkin jonkun verran.

Kaiken kaikkiaan maratonista jäi positiivinen kuva. Kaunis, melko tasainen reitti, huolto pelasi. Matkan varrella saimme nauttia musiikista monessa kohtaa, välillä livenä (bändejä, kuoroja) ja paikoin ämyreiden kautta.

Maalissa saatiin mitali kaulaan ja käteen muovipussi, jossa oli palutusjuomia ja pikkupurtavaa. Suihkumahdollisuuskin oli maalialueelle järjestetty, mutta siitä ei voi pisteitä antaa. Suihku näet oli laitettu isoon konttiin, mutta pressun alle viritetty 'pukuhuonetila' oli onnettoman pieni eikä siinä ollut kuin pari istuinpenkkiä, joten ahdasta oli ja vaatteiden vaihto oli hankalaa, mutta tulipahan käytyä suihkussa, jossa vesi oli hieman haaleaa (hotellille päästyä piti sitten käydä lämpimässä suihkussa).

Läheisellä metroasemalla oli ruuhkaa, joten läksin kävelemään hotellille ja ajattelin, että nousen metroon matkan varrelta, mutta lopulta kävelin koko matkan. Hotellin lähellä törmäsin Kariin ja Miikkaan ja otettiin vielä kuva mitalit kaulassa.

Maanataina kiersimme Hop-on-Hop-off bussilla ympäri kaupunkia. Budan puolen linnavuorelta oli kivat näkymät kaupungille. Jatkoimme bussilla vielä kaupungin toiselle puolelle kylpylään (http://www.szechenyifurdo.hu), niistähän Budapest on kuuluisa. Lämpimässä 37-38 asteen vedessä oli mukava pehmennellä juoksun kipeyttämiä lihaksia. Kylpylässä oli pari isoa ulko-allasta ja monta pientä allasta sisätiloissa. Myös monenlaisia saunoja löytyi, mutta ei oikeastaan suomalaiseen maukuun sopivaa, yksi oli liian kuuma, osa liian haaleita, höyrysaunat olivat OK.

Miikka ei jalkansa takia lähtenyt kylpylään, mutta kiersi osan kiertoajelusta ja meni sitten lääkäriin tutkituttamaan jalkaansa. Lääkärin raportin mukaan akilleksessa ei pitäisi olla repeämää? ja sen pitäisi parantua kuntoutuksella. Eli ilmeisesti vesijuoksua ja akilleksen venyttelyä tiedossa Miikalle.

Tiistai oli pilvinen ja vähän sateinen ja meillä oli vielä koko päivä aikaa. Ensin olimme menossa kuvataiteiden museoon, mutta se oli remontissa. Niinpä kävimmme sitten terrorimuseossa (http://www.terrorhaza.hu/en), joka kertoi natsismin ja kommunismin ajasta Unkarissa. Terrorimuseosta ei kovin paljon saanut irti, kun materiaali oli suurimmaksi osaksi unkarinkieleistä.

Kentälle siirryimme hyvissä ajoin ja kotimatka sujui ongelmitta. Paluulentokin oli vain tunnin myöhässsä.

Mitä sitten ruoka- ja juomapuoleen tulee, niin kiertoajelun välipysädyspaikalla linnavuorella syötiin perinteistä unkarilaista gulassikeittoa, joka ei mielestäni ollut niin hyvää mitä olen joskus Suomessa syönyt ja lihaakin siinä oli minimaalisesti. Maratonin jälkeen syötiin kebabpaikassa. Miika maistoi tiistaina karitsan aivoja ja ilmeisesti voi lämpimästi suositella makuelämystä, ainakin pahimmille vihamiehille;) Kun pyörittiin vain siinä kaupungin turistipaikoissa niin hintataso ei välttämättä ollut niin hirveän halpa, mutta olihan se tietysti edullisempi kuin kotimaassa. Puolen litran olut taisi olla alle kahden euron. Matillekin löytyi hyvin gleteenittomia eväitä sekä ravintoloista että lähikaupoista.

- Anssi

perjantai, 28. elokuu 2015

Lecher halbmarathon 22.8.2015

Lech am Arlberg on pieni alppikylä itäisessä Itävallassa, joka sijaitsee Vorarlbergin alueella Lech-joen varrella. Suomesta sinne pääsee lentäen helpoiten Zürichin tai Münchenin kautta. Näiltä lentokentiltä voi vuokrata auton. Zürich on nopein reitti, München hitaampi mutta kauniimpi, koska kulkee vuorien kautta.

Juoksupäivä oli aurinkoinen, lämpötila 22 astetta. Lähtö oli Lechin kylässä Sport parkista klo 10 yhdessä Tannberglaufin (13,6 km) kanssa. Korkeus kylällä on noin 1400 m. Alku 3 km oli leppoisaa nousua Flühenwegin hiekkakävelytietä pitkin Stubenbachiin. Väliin eksyi muutama lehmäkin hädissään könkkäilemään. Lehmiä olikin pilvin pimein reitin varrella. Seuraavaksi siirryttiin jyrkkään nurminousuun kohti Bodenalpea, jossa piti edellä menevän kantapäiden lisäksi varoa myös lehmien miinoja ja itse lehmiä. Lehmät eivät väistäneet. Nurminousu ei ollut pitkä, mutta erittäin jyrkkä. Nousu jatkui vielä hiekkatietä ja alppipolkuja pitkin Bürsteggiin 2000 metriin. Tämä osuus oli juostavissa lyhyin tikuttavin askelin. Sen jälkeen tuli helpompaa pieniä ylös-alas -reittejä pitkin Hochalpiin saakka kunnes tultiin Saloberkopfin huipulle.

Saloberkopfilta lähdettiin tulemaan alas hiekkatietä pitkin n. 1650 metriin. Tämän pystyi suhteellisen rennosti juoksemaan vaikka välillä pelottikin jalkojen lähtevän alta. Sitten alkoivat taas nousut liki 2000 metriin Oberlechiin. Nousut eivät olleet kovin jyrkät, mutta uuvuttavat. Minulla meni niissä kävelyksi. Eikä kanssajuoksijoista muutkaan enää juosseet.

Pahin olikin edessä. Alamäki kylälle. Tämä osuus oli suuremmaksi osaksi asfalttia. Alku lähti hyvin, mutta paikoin tuli niin jyrkkiä kohtia, että en tiennyt miten edetä. Yritin slalomia, rennompaa askellusta, mutta töpöttelemiseksi se sitten meni. Varpaat alkoivat huutaa tuskasta, kun kengän kärjet muuttuivat ahtaiksi. Odotukseni kiristä kylällä viimeiset puoli kilometriä ennen maalia osoittautui haaveeksi. Alamäki ei loppunut ikinä ja vei vähäisetkin voimat. Alamäen hakkaamisesta turtana olevat jalat menivät ihan hyytelöksi. Kylällä juoksurytmi oli täysin kadoksissa. Maaliin kuitenkin pääsin ajalla 2:45:48. Olin oman sarjani kuudes (11 osallistujaa). Yhteensä naisia osallistui 45 ja miehiä pari sataa.

Kenialaisia oli mukana 4, joista kolme miestä. Nämä miehet pokkasivat miesten kisan kolme parasta sijaa. Paras miesten aika oli 1:31. Naisten kisan paras aika oli kenialaisen 2:02. Seuraavaksi paras aika 2:04 oli 57-vuotiaan ikiliikkujan (Zermattin maratonilta tuttu nimi).

Edellisenä päivänä, mutta myös aamulla ennen juoksua, oli numeroiden jako. Chip-tarra piti pantilla lunastaa (20 €), mutta rahan sai takaisin juoksun jälkeen, kun palautti chipin. Edellisen illan pasta partyyn en osallistunut enkä jäänyt myös juoksun jälkeenkään syömään heidän tarjoamiaan antimia. Suihkumahdollisuus oli sport parkin tiloissa. Juoma-asemilla oli alkuun tarjolla vettä ja urheilujuomaa ja lopussa myös banaania ja ehkä jotain muutakin (en itse ollut kiinnostunut niistä niin ei jäänyt mieleen). Mehuasemia oli 6 noin 7 km:n välein.

Kokonaisarvosanaksi annan 9. Plussat: maisemat ovat hulppeat, reitti selkeä ja hyväkuntoinen, pienehkö osallistujamäärä, riittävästi mehuasemia. Miinukset: kilometrimerkinnät puuttuivat lähes täysin, sateisella kelillä nurminousut mutaiset ja liukkaat. (Tästä johtuen kisassa saa laillisesti käyttää sauvoja.)

Melkein kaikki juoksivat tavallisilla lenkkareilla. Niin tein minäkin. Riittivät ihan hyvin, mutta sitten en tiedä jos on sateisempi keli. Liukastumisen vaara on silloin suuri.

Nettisivut http://www.lech-zuers.at/lecher-hoehenhalbmarathon

Seuraavat päivät tuskailtiinkin sitten kipeiden varpaitten ja reisien kanssa. Portaat alaspäin ja istumaan meneminen ja nousu oli niin tuskallista, että pyrin niitä kaikin tavoin välttämään. No vessassahan oli pakko käydä...

Lomailu jatkui vielä pyöräilyn parissa, mutta lihakset vaativat oman aikansa eivätkä ylämäet olleet kovin helppoja edes putkelta. Taluttamaan oli noustava, mutta mikäs siinä kun maisemat olivat hienot ja murmelit hyppivät ympärillä.

Alla muutama kuva, samat kuvat löytyy Picasata suurempina:

https://picasaweb.google.com/102511546910415516911/LecherHalbmarathon2015PirjoHarjunen?authuser=0&authkey=Gv1sRgCLOhyMuGrcqolQE&feat=directlink

Pirjo Harjunen 28.08.2015

Schwierigkeit: schwer (vaikeusaste: vaikea)
Aufstieg: 975 m (nousua 975 m)

Abstieg: 975 m (laskua 975 m)

Tiefster Punkt: 1417 m (syvin kohta 1417 m)
Höchster Punkt: 2037 m (korkein kohta 2037 m)

Asphalt 1,7 km

Schotterweg 8,2 km

Weg 9,7 km

Pfad 0,4 km

Unbekannt 3,0 km

Lecher%20Halbmarathon%201.jpg Lecher%20halbmarathon%202.jpg Lecher%20Halbmarathon%203.jpg Lecher%20Halbmarathon%204.jpg

perjantai, 27. maaliskuu 2015

Veteraanien EM-hallit, Toruń, Puola

Pientä raporttia Torunista Puolasta veteraanien EM-halleista.

Saavuin tänne Suomen muun joukkueen jälkeeen Tiistaina 24.3. Varsovasta junalla Toruniin pääsi helposti ihan Intercity vauhtia. On kyllä upea yleisurheiluhalli Torunissa, varmaan yksi Euroopan parhaimpia, joten puitteet hallikisoille kunnossa.

Osnottajia 42:sta maasta yhteensä noin 2400 joten suorituksia on riittänyt myös katsella.

Keskiviikkona juoksin 800 m alkuerät, joista ei asiaa loppukilpailuun kuten odottaa saattoi, jäin loppukilpailupaikasta noin 5 sekuntia ajalla 2.36,98. Mutta ihan hyvä talven harjoitteluun verraten.

No, tänään sitten oli 5 km maastojuoksu ja siinä tähtäsimme hyvään joukkuesuoritukseen ja EM-pronssimitalit tuomisina saatiinkin. Juoksimme siis M55 sarjassa mitalit, minä siis sarjaa alempana jotta saatiin joukkue kasaan. Muut joukkueen juoksijat Viljo Kirjavainen ja Ilkka Vakkuri. Rata oli aika raskas ja paikka paikoin aivan pehmeä mutta ei täyttä viittä km pitkä kuitenkaan kun minunkin aika oli 17:43. Tihkusateessa juostiin ja lämmintä ehkä noin 10 astetta vain.

Huomenna suuntaan jo kotiin päin.

Ohessa kuva palkintojenjaosta. Puola ykkönen, Espanja kakkonen ja me kolmansia.

Jouko

Kengurublogi

Sairauskertomus (Anssi Reponen)

Canberran maraton 11.12.2016

Budapest maraton 9.10.2016

Lecher halbmarathon 22.8.2015

Veteraanien EM-hallit, Toruń, Puola

Blogi-arkisto

Henkilötiedot

Tagipilvi